Helteinen tie Raatteeseen

Raatteen tielle meno oli ollut mielessä siitä saakka, kun näin telkkarista Teemu Keskisarjan Pimeän historian neljännen jakson: Ihmiset Raatteen tiellä. Suomen puolella on siis parinkymmenen kilometrin tienpätkä, jonka varrella talvella 1939–1940 käytiin yksi toisen maailmansodan tuhoisimmista taisteluista. Paikalla on edelleen merkkejä taisteluista, ruostunutta kalustoa, muistomerkkejä ja pari museota. Kiintoisaa, check. Reissuun valmistautuessa kuuntelin reilut yhdeksän tuntia kestävän Raaka tie Raatteeseen -äänikirjan – sekin Keskisarjalta.

Matkaan lähdin kiemurrellen ja lomaa viettäen moottoripyörällä. Matkalla Raatteeseen ja sieltä takaisin pysähdyin museoissa.

Tämä kirjanpito on lähinnä itseäni varten, mutta saattaapa toimia inspiraatioksi jollekin muullekin, jos olet suunnittelemassa reissua pääkaupunkiseudulta tai Hämeestä Suomussalmelle.

Tässä postauksessa ei ole kuin yksi valokuva. Jotta tämän kirjoituksen tekisin kunnolla kuvin toimittaen, kuluisi siihen työpäivä tai pari. Instagramissa on muutama otos, kelaa kesäkuuhun 2021.

Päivä 1 Riihimäki-Pulkkilanharju-Sysmä-Hartola

Ajomatka noin 145 km

Majoitus: Gasthaus Koskenniemi

Mainittavaa päivästä: Pulkkilanharjua oli komea ajaa. Sysmässä ihan hyvä kebab-paikka, ja joku hullu oli jättänyt pienen koiran kuumaan autoon, mihin kanssamotoristi Janne summasi ajatuksemme “ei ihan optimi ratkaisu”.

Päivä 2 Hartola-Pieksämäki-Varkaus-Iisalmi-Kajaani

Ajomatka noin 413 km

Museot:

• Savon radan museo, Pieksämäki (vain käteinen, ei käy Museokortti)
• Mekaanisen musiikin museo, Varkaus (suositeltava surrealistinen kokemus, maksukortti käy, mutta ei Museokortti)
• Taipaleen kanava ja -museo (käy Museokortti, itse kanavalla pöllöily ilmaista)

Majoitus: Sokos Hotel Valjus, Kajaanin keskusta (viikonloppuisin ilmainen moottoripyörän pysäköinti hotellin eteen)

Mainittavaa päivästä:

• Sanottiin Jannen kanssa heipat Pieksämäellä.
• Iisalmen oluttehtaan museolla niukat aukioloajat (kävin pihassa pyörähtämässä).
• Hyttysiä ja mäkäräisiä loppumatkasta runsaasti.

Ja hei, Savon radan museo: hommatkaa jokin elektroninen maksutapa. Ovella kääntyi museokävijä, jolla ei ollut käteistä. Tässä ei ole mitään järkeä tänä päivänä!

Päivä 3 Kajaani-Suomussalmi-Raate-Kuhmo

Ajomatka noin 273 km

Tie päättyy. Tämän pidemmälle Raatteen tietä itään ei siviiliajoneuvolla saa ajaa.

Museot ja ulkoilmakohteet:

• (Kajaanin linna, mulkoilu ulkopuolelta)
• Raatteen portin Talvisotamuseo (ei käy Museokortti)
• Raatteen vartiomuseo, Raatteen tien päässä, lähes rajalla (ilmainen)
• Purasjoki-linja, 9 km rajalta

Muistomerkit:

• Jääkäriliike 1915–1918, Kajaani
• Sankarivainajien riihipihan muistomerkki, Hyrynsalmen kirkko
• Talvisodan monumentti, Raatteen portti
• Vihollisen pysäyttämisen muistomerkki “Tähän päättyi talvisodan aikana 9.12.1939 vihollisen eteneminen”, Suomussalmi
• Mänttäläiset aseveljet, Raatteen tien varressa
• Ukrainalaisten muistomerkki, Suomussalmi
• Raatteen tien taisteluiden muistomerkki, Raatten tien varressa

Majoitus: Hotelli Kainuu, Kuhmo (moottoripyörän pysäköinti hotellin eteen)

Mainittavaa päivästä:

• Komeat Kainuun suo- ja vaaramaisemat lähes koko matkan. Poronhoitoalue-kylttejä, mutta en nähnyt poroja.
• Raatteen tien päässä on ilmainen museo. Moni pöllö teki rajalla u-käännöksen käymättä museossa!
• Raatteen tie on hyvässä kunnossa ajaa vaikka Kawasaki ZZR:llä.

Päivä 4 Kuhmo-Nurmes-Koli-Joensuu

Ajomatka noin 236 km

Museot ja museon kaltaiset:

• Kuhmon Talvisotamuseo
• Jyrkänkosken entisöity puolustuslinja
• Bomban talon evakkotienäyttely
• Kolin luontokeskus

Arkkitehtuuribongausta: Joensuun kaupungintalo by Eliel Saarinen

Majoitus: Greenstar Joensuu (en suosittele helteellä, moottoripyörän maksullinen pysäköinti hotellin eteen)

Mainittavaa päivästä:

• Kuhmossa on paljon talvisota-aiheisia kohteita, joista en ollut kuullutkaan aikaisemmin.
• Koli oli hieno. Laitoin omalle toivelistalle mennä paremmalla ajalla uudestaan. Kolin laelle pääse ajamaan moottoripyörällä.
• Joensuu on iso kaupunki!

Päivä 5 Joensuu-Kiihtelysvaara-Parikkala-Imatra-Puumala

Ajomatka noin 292 km

Majoitus mökillä

Mainittavaa päivästä: Sairaan kuuma! Kolmenkympin pahemmalla puolella. En jaksanut pysähdellä kulttuurikohteissa, mutta hain ketjurasvaa Imatran Motonetistä.

Päivä 6 Puumala-Mikkeli-Lahti-Riihimäki

Ajomatka 285 km

Museot: Sodan ja rauhan keskus Muisti (käy Museokortti)

Mainittavaa päivästä: Iltapäivällä alkoi raju ukkosmyrsky, joka noteerattiin isosti myös mediassa. Puita kaatuili, ja sähköja katkeili. Pysähdyin rajuimman myskyn kohdalla Hausjärvellä noin vartiksi sateensuojaan.

Yhteenveto koko reissusta Riihimäki-Raate-Riihimäki

Ajomatka yhteensä noin 1644 km

Kesäkuussa Suomessakin saattaa tulla moottoripyöräillessä kuuma. Siis tukalan kuuma. Ajoin suurimman osan reissusta varusteilla Bilteman saappaat, tavalliset farkut, t-paita, Richan kesätakki, tuubihuivi, kypärä ja kesähanskat. Kastuin pari kertaa, mutta kertaakaan ei tullut kylmä. Viimeisenä päivänä ajoin t-paidassa jonkin aikaa, mikä oli virhe, koska käsivarteni paloivat.

Moottoripyörä Kawasaki ZZR 1200 toimi hienosti. Niukimmillaan tankkauksien välinen kulutus oli 4,8 l/100 km, vaikka en varsinaisesti yrittänyt bensaa pihistellä.

Raatteen tie oli kokonaisuutena vaikuttava “museokokonaisuus”. Jos menen uudelleen, otan mukaan vaimon tai kaverin ja osallistun maksulliselle opastetulle kierrokselle. Oppaiden jeeppejä näkyi parkissa Raatteen portilla.

Kohtelias motoristi

Olen aikaisemminkin käynyt sisäistä debattia siitä, harrastanko moottoripyöräilyä vai kuljenko vain paikasta a paikkaan b. Eihän autoilijoitakaan mielletä pääsääntöisesti autoilun harrastajiksi.

Ja kyllä, olen jo tainnut tässäkin blogissa todeta, että hyötyliikkumiseni prätkällä on koko ajan enemmän jäänyt taka-alalle ja kyse on enemmän ja enemmän huvista. Toisaalta, miksi liikkumisen pitäisi olla tylsää?

Mietin vaan blogini nimeä: Työmatkamotoristin syyspäiväkirja. Kävin tänä syksynä duunissa pärrällä alle kymmenen kertaa. Muuten on tullu ajeltua Fiat Puntolla.

Ja enpä ole ollut kovin ahkera bloggari. Ei vaan ole ollut mitään uutta kerrottavaa. Prätkällä ajelu, ne kerrat kun duuniin pärrällä menin, noudatti hyvinkin pitkälle samoja kaavoja kuin viimekin syksynä: mitä kehnompi ilma, sitä enemmän koko touhun järkevyys mietitytti.

Eilen vein sitten Erkin Kirkkonummelle talvipesään. Matkalla sattui hassu tapahtuma:

Olin pakannut mukaan takaboksiin pullollisen lämmintä glögiä. Matkaa oli jäljellä enää alle kymmenen kilometriä, mutta ajattelin pysähtyä silti juomaan glögini. Oli kylmä ilma ajella ja etenkin kaasukäsi oli jo kohmeessa.

Matkalla en olllut nähnyt yhden yhtä pärrää. Kausi alkoi todellakin olla ohi.

Käännyin Kehä 3:lta sille uudelle sivutielle, joka on viimeinen risteys ennen Kehän loppua Kirkkonummen päässä. Vedin parkkiin pyörätielle pienen asuinalueen reunamille. Noin 10 sekuntia siitä kun olin saanut Erkin jalalle, pärähti paikalle toinen motoristi BMW:n matkaendurolla huomioliivit päällä. Hetken ajattelin, että mies oli polisii, mutta toisella silmäyksellä havaitsin äijän ihan tavisajelijaksi.

"Moi, onko kaikki kunnossa?" kysyi mies.
"Joo, kaikki ok", vastasin.
"Okei, meitä on vaan niin vähän liikkeellä enää, että ajattelin tsekata", jatkoi huomioliivi bemaristi.

Kiittelin miestä, että hän oli pysähtynyt ja kerroin juovani kohta mehua. Äijä ei jäänyt sitä katsomaan, vaan surahteli äänestä päätelleen noin nelisylinterisellä ruiskukoneellaan paikalta eteenpäin kohti Kirkkonummea.

Siistiä. Äijä pysähtyi vain siksi, että hän halusi tarkistaa minulla olevan kaikki kunnossa. Motoristiharrastajat pitävät yhtä. Ehkä minun tulee ensi kaudella pistää hyvä kiertämään.

Koliseva ketju

Vapaala - Söderkulla - Sipoo - Korso - Vapaala

On se kumma, että sitten vasta kun on lokakuu ja lämpötila +7 astetta, niin alkaa moottoripyöräily kiinnostaa...  Ehkä kyse on siitä, että kun tietää sen kohta loppuvan, niin on kiva vielä vähän harrastaa.

Oli melkein vapaa päivä ja päätin juhlistaa kuivaa lokakuista perjantaita pienellä ajelulla. Survoin ajosaappaisiin villasukat, käsiin paksut hanskat ja pari putki-huppua kypärän alle päällekkäin, niin johan tarkeni.

Vastaan tuli kokonaista neljä muuta moottoripyöräiljää. Joku muukin siis harrastaa vielä.

Tiet olivat kuivat ja oli pilvisen valoisaa. Ihan ok ajokeli siis. Sipoon Gästerbyssä oli paikka paikoin mutaa tiellä traktorinrenkaista, mutta muuten en vaaranpaikkoja kohdannut.

Muuten reissu meni hyvin, mutta Erkki alkaa vaatimaan vähän huoltoa. Paikallistin rohinan, jonka olin luullut johtuvan liian isosta eturenkaasta. Kolina tulikin ketjusta!

Pysähdyin rasvaamaan ketjun ja se olikin huonommassa kunnossa, mitä muistin. Myös takaratas näytti kehnolta. Rattaan hampaat alkavat muistuttaa kaatuvaa aaltoa ja se on Bike-lehden mukaan yksi merkki kuluneesta rattaasta. Mutta kun rasvasin ketjun, ei se loppumatkalla enää kolissut.

Ääni, johon olin ketjun kolinan sekoittanut, oli se ääni, kun etulokarin ja kumin väliin menee kivi. Tarkastin eturenkaan jo Sipoon vanhan kirkon pihassa, johon pysädyin ottamaan valokuvia, ja ihmettelin kun ääni vaan jatkui, vaikka en kiviä kumista löytänyt. Sitten lopulta tajusin, että se koliseva ääni kuuluu vain kun veto on päällä ja lakkaa heti jos painan kytkimen pohjaan. Ei siis voinut johtua renkaan pyörimisestä, eikä johtunutkaan.

Keväällä ainakin ketjut ja rattaat sekä etuiskarin remppa. No, meitsin ajomäärällä pitäisikin sitten kestää useamman vuoden. Toivon vaan, että tulee pyörän vaihto ennemmin eteen.

Uuden syksyn ajatuksia

Vapaala - Kilo - Vapaala

Syksyllä sää vaihtelee paljon. Olipas tuokin nyt omaperäistä. Totta kai syksyllä sää vaihtelee paljon, sehän on ominaisinta syksyä.

Pärrällä homma vaan muuttuu oleellisesti sitä haastavammaksi, mitä pimeämmäksi, märemmäksi ja tihkuiseksi sää muuttuu. Haastavammaksi siis verrattuna autoiluun.

Mitä mahdollisesti uutta sanottavaa minulla enää on työmatkamotoristin arjesta verrattuna viime syksyyn? Eiköhän ne tekniset ongelmat ja kylmä kyyti tulleet jo vuosi sitten selväksi.

Nyt pinnalla on ehkä olennaisesti se, että vertaan prätkällä ajoa autolla ajoon. Puntosta on tullut osa arkeani.

Ajelin äsken duunista kotiin. Tihkusadetta, pimeää ja paikoitellen märkää asfalttia. Vihdintiellä suurella pakoputkella varustettu amis-Peugeot tuli rinnalle ja pöräytti mahtavan kiihdytyksen seuraaviin punaisiin valoihin. Mietin, että jos se tulee rinnalle seuraavissa valoissa, niin voisihan sitä kokeilla miten Pökötti kiihtyy. Mutta ei, se kääntyikin Malminkartanon suuntaan ja minä jatkoin Vantaalle päin.

Ei tule harrastettua valo-kiihdytyksiä juurikaan, mutta suoralla tiellä olisihan sitä 90 korville voinut ottaa kaulaa. Sitten olisi voinut päästää amiksen ohi.

Niin, miksi mennä Erkillä töihin jos on Punto? Perustelen menemistä vaikka sillä, että Erkki kuluttaa polttoainetta noin kaksi litraa vähemmän satasella kuin Punto. Ai rahallinen säästö? Entäs vakuutus ja ylipäänsä se, että seisottaa kahta moottoriajoneuvoa ruudussa? No, ei kait sitä prätkän omistamista Suomessa voi ikinä järjellä selittääkään.

Talvihuollot, osa 6: viimeinen lataus

Tämän olisi ihan yhtä hyvin voinut jättää kirjoittamatta, koska akku oli pitänyt varauksensa todella hyvin. Mitään varsinaista huoltoa en siis tehnyt ja muutenkin alkaa olla parasta ennen päiväyksen jälkeistä syys-blogiin naputtelu kevättalvella.

Kävin kuitenkin Kirkkiksellä, jossa Erkki on talvehtinut. Laitoin laturin akkuun kiinni ja se antoi lukemaa noin 0,5 ampeeria. Hyvä akku, hyvä Erkki, kaikki hyvin! Kuten jo aikaisemmin totesin: bensat tankkiin ja kovaan ajoon!

(Jos se siis lähtee käyntiin. Enhän tiedä onko se rele-asia vieläkään kunnossa, koska mitään testiä en ole päässyt suorittamaan.)

Enää noin 1,5 kk ja voin kuvitella lähteväni prätkällä liikkeelle.

Talvihuollot, osa 5: kaikki kunnossa

Ajelin Kirkkonummelle Hessumobiilin kautta ja ostin releen. Se oli täsmälleen saman näköinen kuin vanhakin, mutta Japanin sijaan valmistettu Taiwanissa.

Ennen releen kiinnittämistä jatkoin bensaletkuprojektia. Insinööri-Jussi antoi minulle hyvän vinkin, että käyttäisin letkun asentamisessa apuna jotain öljyä liukasteena. Lainasin faijani moottoriöljykanisterista pari tippaa öljyä ja sipaisin sitä rautalanganpätkä pipettinä toimien pari tippaa sekä letkujen päiden sisäpinnoille että bensahanan vastakappaleiden huulille. Varoin öljyämästä letkun pään ulkopintaa, koska silloin olisin tehnyt itselleni karhunpalveluksen..

Edelleen itse asennus vaati julmetusti sormivoimia. Liukaste kuitenkin auttoi hommaa huomattavasti ja muutaman minuutin survomisen jälkeen sain letkut paikoilleen. Tässäpä muistiin kaikille koti-asentajille insinööri-Jussin ohje: käyttäkää liukkaria.

Seuraavaksi maalasin tankin loppuun. Laitoin yhteensä kolme kerrosta vannemaalia. Lopputuloksesta tuli siistihkö ja alue peittyy suurimmaksi osaksi penkin alle muutenkin, niin korjausmaalausta ei juuri edes huomaa.

Releen kiinnittäminen kävi myöskin helposti. Ei se ollut sen vaikeampaa kuin irroittaminenkaan. En päässyt tosin testaamaan releen toimivuutta, koska se olisi vaatinut Erkin käynnistämisen. Tankki on tarkoituksella tyhjä ja pyörä visusti kellarissa, niin jätän käynnistelyn sitten kevääseen kun sen aika koittaa ihan tositarkoituksella.

Kylkipalat kiinni, penkki paikalleen ja Erkki oli valmis! Kevääksi pyöräni vaatii vain bensaa tankkiin, ilmanpaineiden tarkistuksen ja sitten vaan kovaan ajoon.

Talvihuollot, osa 4: releen metsästys

Tämä rele-operaatio ei olisi ollut ehdottoman pakollinen talvihuoltokohde, mutta ajattelin hoitaa sen alta pois kun aikaa ajokauden alkuun on vielä reilusti. Toisaalta, ajokausi on periaatteessa edelleen meneillään, sillä syksyn ja alkutalven aikana ulkona on ollut ehkä kolme päivää, jolloin ei olisi voinut ajaa moottoripyörällä. Pari pakkaspäivää ja yksi sohjopäivä.

Releen vaihto liittyy syksyiseen käyntiini MP-Controlissa. Erkissä oli sellainen käynnistysongelma, että jostain syystä virta saattoi katketa starttimoottorille sekunnin murto-osaksi kesken käynnistyksen. Luulin, että kyse on kylmästä koneesta tai jostain muusta viasta, mutta MP-Controlin Sami valaisi asiaa ja näytti minulle Erkin kyljestä releen, joka hänen mielestään oli syypää startin pykimiseen.

Rele oli helpohko irroittaa omatoimisesti ja otin sen taskuun viime käyntini yhteydessä Kirkkonummelle. Kanssamotoristi-Janne ehdotti, että lyön releen koodin Googleen ja tilaan osan Saksasta. Hyvä idea. Tartuin ideasta toimeen ja hittejä releelle löytyi pilvin pimein. Halvimmillaan osa oli eBayssa käytettynä 1,5 $ ja kalleimmillaankin uutena reilu 14 €. Löysin netistä myös tietoa releen käyttökohteista. Kawasakin lisäksi rele oli käytössä useissa automerkeissä.

Nettisurffailusta innostuneena päätin pistää Hessumobiilin ja Motonetin testiin. Täytyisihän rele olla saatavissa myös naapurikaupoista jos se kerran oli käytössä useissa automerkeissä.

Fillaroin ensin Hessumobiiliin. Eilisen myrskyn jäljiltä jouduin kantamaan polkupyöräni erään suuren kuusen läpi, joka oli kaatunut Vihdintien varressa kulkevalle pyörätielle.

Hessumobiilin tiskipalvelu toimi jälleen moitteettomasti! Edellisen kerran kävin Hessulta rekkarin ruuveja Puntoon ja silloinkin palvelu oli todella sähäkkää. Rekkarin ruuvit eivät tosin sopineet, mutta palvelun nopeudessa ja ystävällisyydessä ei mielestäni ollut valittamista..

Myyjä kysyi minulta ensin, että mihin rele tuli. Sitten hän soitti jonnekin ja antoi langan toisessa päässä olevalle henkilölle releeni numerosarjan, joka muuten on 056700-5260, jos joku samaista relettä joskus etsii.. Myyjä kertoi releen tulevan Hessuun huomiseksi ja hinta olisi 12,90 €. Juttelimme hetken moottoripyöräilystä ja myyjä kertoi poikansa käyneen eilen ajamassa. Meillähän oli suorastaan henkinen yhteys. Mahtavaa! Kiitin ja poistuin.

Motonettiin asti en suotta lähtenyt sitten pyöräilemään kun asiahan oli jo selvä.

MP-Controlin Sami muuten suositteli, että olisin hakenut releen SGN:n huollosta, koska epäili sen olevan Kawan erikoisosa. Tätäpä Sami ei tiennyt, että releitähän saa vaikka mistä.