Matka: töihin Vapaala-Kilo-Vapaala
Menomatka oli kuin jostain muusta blogista. Siinä ei ollut mitään työmatkamotoristin syyspäiväkirjalle ominaista. Lämpötila oli parinkymmenen asteen tietämissä, aurinko paistoi ja Erkki hörähti iloisesti käyntiin ensimmäisellä startin painalluksella.
Minulla ei ole mitään valitettavaa. Kummallista eikö totta? Matkalla töihin tai sieltä takaisin ei tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista. Normi perjantai kait. Tai normi niille, joille viikonpäivät merkitsevät sitä, että lauantai ja sunnuntai ovat automaattisesti vapaat.
Eli lopputulemana voisin tästä päivästä summata, että moottoripyöräily oli kivaa.
Koska kirjoittamiselle budjetoimani aikaslotti ei vielä täyttynyt, niin voisin vaikka kertoa mopostani. Ja siis ihan oikeasta moposta. Jotkut tuttavani puhuvat mopoista ja mopoilusta, vaikka tarkoittavat oikeasti moottoripyöriä. Koitan olla sekoittamatta näitä kahta asiaa. En siksi, että haluaisin jotenkin lesoilla sillä, että omistan nyt moottoripyörän vaan yksinkertaisesti siksi, että jotkut ihmiset, myös aikuiset, todella ajavat mopoilla.
Ostin mopon kun olin jo täyttänyt 30 vuotta. Toiset ostavat Audi TT:n, mutta minä ostin mopon. Enkä mitä tahansa mopoa, vaan Tekniikan Maailman testivoittajan Kymco Agility Fat 50 -merkkisen mopon. Sillä ajelin tasan kaksi vuotta sitten samaan duuniin, jossa nyt olen.
Kun ostin mopon, ajattelin, että ajelen sillä ainakin pari vuotta. Olihan siinä kahden vuoden takuukin, koska sen uutena ostin. En ollut eläissäni ennen ajanut mopolla ennen kuin Biketeamin pihassa kun kaupat oli jo tehty. Tuliko vaaratilanteita? No varsinaisesti ei. Tosin täytyy myöntää, että paremminkin olisin voinut olla valmistautunut. Vaikka mentaaliharjoituksella olin totuttautunut ajatukseen, että kaasua väännetään kahvasta ja käsijarruilla jarrutetaan, ei motoriikka silti heti totellut täydellisesti. Olihan vauhti paljon kovempi kuin mitä polkupyörällä ajetaan. Ja Kymco kuitenkin painoi noin sata kiloa.
Miksi sitten nyt ajelen Erkillä vaikka budjetoitu mopoiluaikani olisi juuri vasta päättynyt? Olisin voinut surrata erittäin halpoja kilometrejä pääkaupunkiseudulla kuluttaen keskimäärin 2,7 litraa ysivitosta satasella.
Perustelin moposta luopumisen itselleni sillä, että mopolla jäin autojen jalkoihin jopa taajamassa. Ja sillä, että mopolla oli turvattoman tuntuista ajaa kevyenliikenteenväylällä jalankulkijoiden ja lastenrattaiden seassa. Ääneen en maininnut, että olisihan se kivempaa jos mopo kulkisi kovempaa ihan vain sen vauhdin takia. Tavallaan se ei ollutkaan yksi syistä. Vauhti pelotti minua, koska tiesin, että mopollakin voisi ajaa kuolettavan onnettomuuden.
No nyt aikaslottini kirjoittamiselle päättyi kuin seinään. Enkä vieläkään päässyt Kärpäseen asti. Mutta kerron siitäkin vielä joskus. Sen verran voin paljastaa, ettei Kärpänen ollut mopo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti