Ajelin Kirkkonummelle Hessumobiilin kautta ja ostin releen. Se oli täsmälleen saman näköinen kuin vanhakin, mutta Japanin sijaan valmistettu Taiwanissa.
Ennen releen kiinnittämistä jatkoin bensaletkuprojektia. Insinööri-Jussi antoi minulle hyvän vinkin, että käyttäisin letkun asentamisessa apuna jotain öljyä liukasteena. Lainasin faijani moottoriöljykanisterista pari tippaa öljyä ja sipaisin sitä rautalanganpätkä pipettinä toimien pari tippaa sekä letkujen päiden sisäpinnoille että bensahanan vastakappaleiden huulille. Varoin öljyämästä letkun pään ulkopintaa, koska silloin olisin tehnyt itselleni karhunpalveluksen..
Edelleen itse asennus vaati julmetusti sormivoimia. Liukaste kuitenkin auttoi hommaa huomattavasti ja muutaman minuutin survomisen jälkeen sain letkut paikoilleen. Tässäpä muistiin kaikille koti-asentajille insinööri-Jussin ohje: käyttäkää liukkaria.
Seuraavaksi maalasin tankin loppuun. Laitoin yhteensä kolme kerrosta vannemaalia. Lopputuloksesta tuli siistihkö ja alue peittyy suurimmaksi osaksi penkin alle muutenkin, niin korjausmaalausta ei juuri edes huomaa.
Releen kiinnittäminen kävi myöskin helposti. Ei se ollut sen vaikeampaa kuin irroittaminenkaan. En päässyt tosin testaamaan releen toimivuutta, koska se olisi vaatinut Erkin käynnistämisen. Tankki on tarkoituksella tyhjä ja pyörä visusti kellarissa, niin jätän käynnistelyn sitten kevääseen kun sen aika koittaa ihan tositarkoituksella.
Kylkipalat kiinni, penkki paikalleen ja Erkki oli valmis! Kevääksi pyöräni vaatii vain bensaa tankkiin, ilmanpaineiden tarkistuksen ja sitten vaan kovaan ajoon.
torstai 29. joulukuuta 2011
tiistai 27. joulukuuta 2011
Talvihuollot, osa 4: releen metsästys
Tämä rele-operaatio ei olisi ollut ehdottoman pakollinen talvihuoltokohde, mutta ajattelin hoitaa sen alta pois kun aikaa ajokauden alkuun on vielä reilusti. Toisaalta, ajokausi on periaatteessa edelleen meneillään, sillä syksyn ja alkutalven aikana ulkona on ollut ehkä kolme päivää, jolloin ei olisi voinut ajaa moottoripyörällä. Pari pakkaspäivää ja yksi sohjopäivä.
Releen vaihto liittyy syksyiseen käyntiini MP-Controlissa. Erkissä oli sellainen käynnistysongelma, että jostain syystä virta saattoi katketa starttimoottorille sekunnin murto-osaksi kesken käynnistyksen. Luulin, että kyse on kylmästä koneesta tai jostain muusta viasta, mutta MP-Controlin Sami valaisi asiaa ja näytti minulle Erkin kyljestä releen, joka hänen mielestään oli syypää startin pykimiseen.
Rele oli helpohko irroittaa omatoimisesti ja otin sen taskuun viime käyntini yhteydessä Kirkkonummelle. Kanssamotoristi-Janne ehdotti, että lyön releen koodin Googleen ja tilaan osan Saksasta. Hyvä idea. Tartuin ideasta toimeen ja hittejä releelle löytyi pilvin pimein. Halvimmillaan osa oli eBayssa käytettynä 1,5 $ ja kalleimmillaankin uutena reilu 14 €. Löysin netistä myös tietoa releen käyttökohteista. Kawasakin lisäksi rele oli käytössä useissa automerkeissä.
Nettisurffailusta innostuneena päätin pistää Hessumobiilin ja Motonetin testiin. Täytyisihän rele olla saatavissa myös naapurikaupoista jos se kerran oli käytössä useissa automerkeissä.
Fillaroin ensin Hessumobiiliin. Eilisen myrskyn jäljiltä jouduin kantamaan polkupyöräni erään suuren kuusen läpi, joka oli kaatunut Vihdintien varressa kulkevalle pyörätielle.
Hessumobiilin tiskipalvelu toimi jälleen moitteettomasti! Edellisen kerran kävin Hessulta rekkarin ruuveja Puntoon ja silloinkin palvelu oli todella sähäkkää. Rekkarin ruuvit eivät tosin sopineet, mutta palvelun nopeudessa ja ystävällisyydessä ei mielestäni ollut valittamista..
Myyjä kysyi minulta ensin, että mihin rele tuli. Sitten hän soitti jonnekin ja antoi langan toisessa päässä olevalle henkilölle releeni numerosarjan, joka muuten on 056700-5260, jos joku samaista relettä joskus etsii.. Myyjä kertoi releen tulevan Hessuun huomiseksi ja hinta olisi 12,90 €. Juttelimme hetken moottoripyöräilystä ja myyjä kertoi poikansa käyneen eilen ajamassa. Meillähän oli suorastaan henkinen yhteys. Mahtavaa! Kiitin ja poistuin.
Motonettiin asti en suotta lähtenyt sitten pyöräilemään kun asiahan oli jo selvä.
MP-Controlin Sami muuten suositteli, että olisin hakenut releen SGN:n huollosta, koska epäili sen olevan Kawan erikoisosa. Tätäpä Sami ei tiennyt, että releitähän saa vaikka mistä.
Releen vaihto liittyy syksyiseen käyntiini MP-Controlissa. Erkissä oli sellainen käynnistysongelma, että jostain syystä virta saattoi katketa starttimoottorille sekunnin murto-osaksi kesken käynnistyksen. Luulin, että kyse on kylmästä koneesta tai jostain muusta viasta, mutta MP-Controlin Sami valaisi asiaa ja näytti minulle Erkin kyljestä releen, joka hänen mielestään oli syypää startin pykimiseen.
Rele oli helpohko irroittaa omatoimisesti ja otin sen taskuun viime käyntini yhteydessä Kirkkonummelle. Kanssamotoristi-Janne ehdotti, että lyön releen koodin Googleen ja tilaan osan Saksasta. Hyvä idea. Tartuin ideasta toimeen ja hittejä releelle löytyi pilvin pimein. Halvimmillaan osa oli eBayssa käytettynä 1,5 $ ja kalleimmillaankin uutena reilu 14 €. Löysin netistä myös tietoa releen käyttökohteista. Kawasakin lisäksi rele oli käytössä useissa automerkeissä.
Nettisurffailusta innostuneena päätin pistää Hessumobiilin ja Motonetin testiin. Täytyisihän rele olla saatavissa myös naapurikaupoista jos se kerran oli käytössä useissa automerkeissä.
Fillaroin ensin Hessumobiiliin. Eilisen myrskyn jäljiltä jouduin kantamaan polkupyöräni erään suuren kuusen läpi, joka oli kaatunut Vihdintien varressa kulkevalle pyörätielle.
Hessumobiilin tiskipalvelu toimi jälleen moitteettomasti! Edellisen kerran kävin Hessulta rekkarin ruuveja Puntoon ja silloinkin palvelu oli todella sähäkkää. Rekkarin ruuvit eivät tosin sopineet, mutta palvelun nopeudessa ja ystävällisyydessä ei mielestäni ollut valittamista..
Myyjä kysyi minulta ensin, että mihin rele tuli. Sitten hän soitti jonnekin ja antoi langan toisessa päässä olevalle henkilölle releeni numerosarjan, joka muuten on 056700-5260, jos joku samaista relettä joskus etsii.. Myyjä kertoi releen tulevan Hessuun huomiseksi ja hinta olisi 12,90 €. Juttelimme hetken moottoripyöräilystä ja myyjä kertoi poikansa käyneen eilen ajamassa. Meillähän oli suorastaan henkinen yhteys. Mahtavaa! Kiitin ja poistuin.
Motonettiin asti en suotta lähtenyt sitten pyöräilemään kun asiahan oli jo selvä.
MP-Controlin Sami muuten suositteli, että olisin hakenut releen SGN:n huollosta, koska epäili sen olevan Kawan erikoisosa. Tätäpä Sami ei tiennyt, että releitähän saa vaikka mistä.
maanantai 19. joulukuuta 2011
Talvihuollot, osa 3: bensaletkut
Niin, todettakoon heti alkuun, että mitään perinteisiä öljynvaihto-sessioita on näistä huoltoraporteista turha odottaa. Erkin mittarissa on nyt muutama sata vaille 42 000 km ja tuossa edellämainitussa tasalukemassa tapahtukoon ihan maksullinen mp-liikkeen huolto. Siellä sitten saavat öljyä lutrata.
Tämä talvihuoltojuttuni onkin tällaista pientä akun latailua ja näpertelyä, jonka melkein jokainen perustumpelo osaa tehdä. No niin varmaan on öljynvaihtokin helppoa, mutta sitten pitäisi jotain tehdä sille jäteöljylle. Ei kait sitä voi lattiakaivoon valuttaa.
Tällä kertaa vaihdoin melkein polttoaineletkut. Homma jäi vähän kesken kun sormista loppuivat voimat. Mietin jo useaan otteeseen, että minulla on väärää letkua, mutta ei. Kyllä se letku sinne putken päälle meni kun oikein kovaa nytkytti, painoi, puristeli ja yhtäaikaa nytkyttipuristeli.
Miksi tällaiseen letku-operaatioon sitten ryhdyin? No, kesällä Marjon faija huomasi, että Erkki valuttaa bensaa. Ihan tipoittain vain, mutta kuitenkin sen verran, että se haisi parkkipaikalla. Syynä tähän arvokkaan polttonesteen tiputteluun oli hapertunut polttoaineletkun pää polttoainehanassa. Ensiapuna Tapsan kanssa sitten leikattiin molempien letkujen päistä haperot pois ja vanhat letkut takaisin kiinni hanaan. Operaatio onnistui hyvin, mutta jätti letkut kovin pinkeäksi, koska niistä lähti pituutta pois. Jotenkin jäin sitten pelkäämään, että kireällä olevat letkut pikkuhiljaa haluaisivat purkaa jännitystään vetäytymällä ei-kireiksi, eli irroittautua hanasta tai tankista.
Letkuprojektin lisäksi aloitin tänään tankinmaalausprojektin. Penkki on hinkannut tankkia vasten sen verran, että pieni alue maalia on hankautunut penkin ja tankin saumakohdasta pois. Siinä oli sitten vähän pintaruostetta. Hioin nämä ruosteet pois ja suihkutin päälle ohuen kerroksen Punton vanneprojektista jäänyttä vannemaalia. Jätin kuivumaan. Täytyy jouluna, kun Kirkkonummelle taas menen, heittää päälle toinen kerros maalia ja ehkä myöhemmin vielä kolmas.
Työmatkamotoristin syyspäiväkirja alkaa kohta olla paketissa. Enää letkujen lopullinen kiinnitys ja tankin maalaus loppuun, niin tämä oli tässä.
Tämä talvihuoltojuttuni onkin tällaista pientä akun latailua ja näpertelyä, jonka melkein jokainen perustumpelo osaa tehdä. No niin varmaan on öljynvaihtokin helppoa, mutta sitten pitäisi jotain tehdä sille jäteöljylle. Ei kait sitä voi lattiakaivoon valuttaa.
Tällä kertaa vaihdoin melkein polttoaineletkut. Homma jäi vähän kesken kun sormista loppuivat voimat. Mietin jo useaan otteeseen, että minulla on väärää letkua, mutta ei. Kyllä se letku sinne putken päälle meni kun oikein kovaa nytkytti, painoi, puristeli ja yhtäaikaa nytkyttipuristeli.
Miksi tällaiseen letku-operaatioon sitten ryhdyin? No, kesällä Marjon faija huomasi, että Erkki valuttaa bensaa. Ihan tipoittain vain, mutta kuitenkin sen verran, että se haisi parkkipaikalla. Syynä tähän arvokkaan polttonesteen tiputteluun oli hapertunut polttoaineletkun pää polttoainehanassa. Ensiapuna Tapsan kanssa sitten leikattiin molempien letkujen päistä haperot pois ja vanhat letkut takaisin kiinni hanaan. Operaatio onnistui hyvin, mutta jätti letkut kovin pinkeäksi, koska niistä lähti pituutta pois. Jotenkin jäin sitten pelkäämään, että kireällä olevat letkut pikkuhiljaa haluaisivat purkaa jännitystään vetäytymällä ei-kireiksi, eli irroittautua hanasta tai tankista.
Letkuprojektin lisäksi aloitin tänään tankinmaalausprojektin. Penkki on hinkannut tankkia vasten sen verran, että pieni alue maalia on hankautunut penkin ja tankin saumakohdasta pois. Siinä oli sitten vähän pintaruostetta. Hioin nämä ruosteet pois ja suihkutin päälle ohuen kerroksen Punton vanneprojektista jäänyttä vannemaalia. Jätin kuivumaan. Täytyy jouluna, kun Kirkkonummelle taas menen, heittää päälle toinen kerros maalia ja ehkä myöhemmin vielä kolmas.
Työmatkamotoristin syyspäiväkirja alkaa kohta olla paketissa. Enää letkujen lopullinen kiinnitys ja tankin maalaus loppuun, niin tämä oli tässä.
keskiviikko 14. joulukuuta 2011
Talvihuollot, osa 2: akun lataus
Tästä ei ole kauhean paljon kerrottavaa. Akku oli nimittäin lähes täysi.
Isoilta pojilta ja Bike-lehdestä olen kuullut, että moottoripyörän akku kannattaa talven aikana pitää täynnä. En omista akkulaturia enkä muutenkaan tiedä lataamisesta juuri mitään, mutta onneksi faijallani oli autonakun laturi, joka sopi prätkän akun lataamisen ihan hyvin.
Avasin Erkin penkin virta-avaimella ja akun suojakannen ruuvimeisselillä. Itse akku on ison miehen nyrkin kokoinen laatikko. Isäni ohjeisti minua ja laitoin laturin hauenleuat akkuun kiinni. Sitten vain laturin virtajohto seinään.
Laturissa oli sisäänrakennettu lataustehon mittari. Yksikkönä lataustehossa käytetään näköjään ampeeria. Laturi alkoi lataamaan vain vähän alle yhden ampeerin teholla ja faijani heti totesikin, että "akkuhan on lähes täysi." Hyvä niin. Erkin oma laturi siis toimii hyvin.
Jätin laturin kuitenkin lataamaan. Kun puolen tunnin kuluttua tulin takaisin kellariin, missä Erkki sijaitsi, oli latausteho jo lähes nolla. Piuhat irti ja lataus oli suoritettu.
Seuraavaksi Erkin huollossa on vuorossa bensaletkujen uusiminen. Jos en heti saa töitä, niin aikaa minulla pitäisi ainakin olla ja suorittanen homman jo nyt joulukuun puolella.
Isoilta pojilta ja Bike-lehdestä olen kuullut, että moottoripyörän akku kannattaa talven aikana pitää täynnä. En omista akkulaturia enkä muutenkaan tiedä lataamisesta juuri mitään, mutta onneksi faijallani oli autonakun laturi, joka sopi prätkän akun lataamisen ihan hyvin.
Avasin Erkin penkin virta-avaimella ja akun suojakannen ruuvimeisselillä. Itse akku on ison miehen nyrkin kokoinen laatikko. Isäni ohjeisti minua ja laitoin laturin hauenleuat akkuun kiinni. Sitten vain laturin virtajohto seinään.
Laturissa oli sisäänrakennettu lataustehon mittari. Yksikkönä lataustehossa käytetään näköjään ampeeria. Laturi alkoi lataamaan vain vähän alle yhden ampeerin teholla ja faijani heti totesikin, että "akkuhan on lähes täysi." Hyvä niin. Erkin oma laturi siis toimii hyvin.
Jätin laturin kuitenkin lataamaan. Kun puolen tunnin kuluttua tulin takaisin kellariin, missä Erkki sijaitsi, oli latausteho jo lähes nolla. Piuhat irti ja lataus oli suoritettu.
Seuraavaksi Erkin huollossa on vuorossa bensaletkujen uusiminen. Jos en heti saa töitä, niin aikaa minulla pitäisi ainakin olla ja suorittanen homman jo nyt joulukuun puolella.
perjantai 21. lokakuuta 2011
Talvihuollot, osa 1
Tyhjensin Erkin polttoainetankin.
Operaatiota varten talutin pyöräni ulos kellarista. Kellarin ovensuussa se käynnistyi ensimmäisellä ja ajoin sen lapsuudenkotini taloyhtiön parkkipaikalle. En viitsinyt suorittaa tankin tyhjennystä sisätiloissa, koska arvasin operaatiosta syntyvän bensan hajua. Lisäksi tarkoituksenani oli kuluttaa kaasarissa olevat bensat loppuun moottoria käyttämällä.
Miksi bensatankki pitäisi tyhjentää talveksi? Tässä asiassa olen kokeneempien motoristien tiedon varassa. Lueskelin Bike-lehdestä ja foorumeilta, että toinen koulukunta on jättää tankki piripintaan täyteen ja toinen on tyhjentää se kokonaan.
Noin puolen vuoden seisominen muuttaa bensiinin rakennetta. Tätäkään en ennen motoristiuraani tiennyt. Luulin, että bensiini säilyy muuttumattomana vuosia kuten alkoholi, mutta ei. Se muuttuisi jotenkin huonommaksi. Uskon tämän. Se oli siis yksi syy.
Toinen syy tankin tyhjentämiseen oli se, että taloyhtiön kellarissa ei saisi säilytellä suuria määriä palavia nesteitä. Tästä isäni oli huolissaan ja tavallaan minäkin. Tankki siis tyhjäksi.
Laskeskelin, että bensaa Erkin tankissa oli jäljellä noin kahdeksan litraa. Löysin kellarista rojujen keskeltä kymmenen litran mehukanisterin. Lisäksi löysin suppilon, jota faijani oli käyttänyt ilmeisesti pakkasnesteen lisäämiseen, koska suppilossa oli nähtävillä pieniä jäämiä punaista nestettä.
Ruuvasin Erkistä pienen kylkipalan irti, jonka alla tiesin polttoaineletkujen olevan. Letkut olivat yllättävän tiukassa ja päätankin letkua irroittaessani nykäisin letkun vahingossa poikki. Niin, tämä oli yksi syy, miksi tyhjensin tankin. Halusin vaihtaa talvella bensaletkut, jotka olivat silminnähden huonokuntoiset.
Liruttelin päätankin osuuden mehukanisteriin bensahanan ollessa ON-asennossa. Olin laskeskellut oikein. Bensaa lirui ulos neljä litraa. Tämä tarkoitti sitä, että varatankissa oli jäljellä toiset neljä.
Tässä välissä käynnistin Erkin, polttoainehanan edelleen ollessa ON-asennossa. Yllättävän paljon kaasarissa oli bensaa, koska Erkki kävi tyhjäkäynnillä pari minuuttia. Tai yllättävän ja yllättävän. Ei minulla ole sen tarkempaa tietoa siitä miten kaasutin toimii, mutta jonkin verran siellä siis on bensaa varastossa. Erkki sammui itsestään kun kaasari oli tyhjä. Se oli nyt virallisesti viimeinen kerta kun Erkki oli käynnissä tämän vuoden puolella. Kaasarin tyhjentäminen on kuulemma fiksua. Tämänkin luin Bike-lehdestä.
Varatankin letkun revin irti varovaisemmin. Vaikka tarkoitus olikin myöhemmin vaihtaa molemmat letkut, en suotta halunnut repiä niitä molempia nyt poikki. Varatankista liruttelin neljä litraa 98:ia ja mehukanisteri oli melkein täynnä. Hanan asennolla ei enää ollut väliä, koska päätankki oli tyhjä. Se jäi nyt ON-asentoon. Pistin kylkipalan takaisin paikoilleen ja huolto oli tältä osin valmis.
Lisäksi kuivasin penkin alta vesilammikon, joka oli muotoutunut sinne syksyn sateissa. Huomasin myös, että vasen takavilkku oli puolillaan täynnä vettä. En ehtinyt tehdä asialle vielä mitään, koska minulla oli kiire töihin. Yritin myös irroittaa peilit, jotta Erkki veisi talvisäilytyksessä vähemmän tilaa, mutta en löytänyt tarpeeksi isoa lenkkiavainta. Palataan asiaan.
Operaatiota varten talutin pyöräni ulos kellarista. Kellarin ovensuussa se käynnistyi ensimmäisellä ja ajoin sen lapsuudenkotini taloyhtiön parkkipaikalle. En viitsinyt suorittaa tankin tyhjennystä sisätiloissa, koska arvasin operaatiosta syntyvän bensan hajua. Lisäksi tarkoituksenani oli kuluttaa kaasarissa olevat bensat loppuun moottoria käyttämällä.
Miksi bensatankki pitäisi tyhjentää talveksi? Tässä asiassa olen kokeneempien motoristien tiedon varassa. Lueskelin Bike-lehdestä ja foorumeilta, että toinen koulukunta on jättää tankki piripintaan täyteen ja toinen on tyhjentää se kokonaan.
Noin puolen vuoden seisominen muuttaa bensiinin rakennetta. Tätäkään en ennen motoristiuraani tiennyt. Luulin, että bensiini säilyy muuttumattomana vuosia kuten alkoholi, mutta ei. Se muuttuisi jotenkin huonommaksi. Uskon tämän. Se oli siis yksi syy.
Toinen syy tankin tyhjentämiseen oli se, että taloyhtiön kellarissa ei saisi säilytellä suuria määriä palavia nesteitä. Tästä isäni oli huolissaan ja tavallaan minäkin. Tankki siis tyhjäksi.
Laskeskelin, että bensaa Erkin tankissa oli jäljellä noin kahdeksan litraa. Löysin kellarista rojujen keskeltä kymmenen litran mehukanisterin. Lisäksi löysin suppilon, jota faijani oli käyttänyt ilmeisesti pakkasnesteen lisäämiseen, koska suppilossa oli nähtävillä pieniä jäämiä punaista nestettä.
Ruuvasin Erkistä pienen kylkipalan irti, jonka alla tiesin polttoaineletkujen olevan. Letkut olivat yllättävän tiukassa ja päätankin letkua irroittaessani nykäisin letkun vahingossa poikki. Niin, tämä oli yksi syy, miksi tyhjensin tankin. Halusin vaihtaa talvella bensaletkut, jotka olivat silminnähden huonokuntoiset.
Liruttelin päätankin osuuden mehukanisteriin bensahanan ollessa ON-asennossa. Olin laskeskellut oikein. Bensaa lirui ulos neljä litraa. Tämä tarkoitti sitä, että varatankissa oli jäljellä toiset neljä.
Tässä välissä käynnistin Erkin, polttoainehanan edelleen ollessa ON-asennossa. Yllättävän paljon kaasarissa oli bensaa, koska Erkki kävi tyhjäkäynnillä pari minuuttia. Tai yllättävän ja yllättävän. Ei minulla ole sen tarkempaa tietoa siitä miten kaasutin toimii, mutta jonkin verran siellä siis on bensaa varastossa. Erkki sammui itsestään kun kaasari oli tyhjä. Se oli nyt virallisesti viimeinen kerta kun Erkki oli käynnissä tämän vuoden puolella. Kaasarin tyhjentäminen on kuulemma fiksua. Tämänkin luin Bike-lehdestä.
Varatankin letkun revin irti varovaisemmin. Vaikka tarkoitus olikin myöhemmin vaihtaa molemmat letkut, en suotta halunnut repiä niitä molempia nyt poikki. Varatankista liruttelin neljä litraa 98:ia ja mehukanisteri oli melkein täynnä. Hanan asennolla ei enää ollut väliä, koska päätankki oli tyhjä. Se jäi nyt ON-asentoon. Pistin kylkipalan takaisin paikoilleen ja huolto oli tältä osin valmis.
Lisäksi kuivasin penkin alta vesilammikon, joka oli muotoutunut sinne syksyn sateissa. Huomasin myös, että vasen takavilkku oli puolillaan täynnä vettä. En ehtinyt tehdä asialle vielä mitään, koska minulla oli kiire töihin. Yritin myös irroittaa peilit, jotta Erkki veisi talvisäilytyksessä vähemmän tilaa, mutta en löytänyt tarpeeksi isoa lenkkiavainta. Palataan asiaan.
tiistai 18. lokakuuta 2011
Tekisikö vielä mieli ajaa moottoripyörällä?
Mietin otsikon aihetta tänään kun ajelin Puntolla töihin. Vastaan tuli useita moottoripyöriä. Viime päivinä on ollut hyvä, mutta kylmä, syksyinen sää.
Juttelin duunissa Jessen kanssa. Hän kulkee työmatkat 125 kuutioisella Vespalla. Hän sanoi vespailevansa niin pitkälle kun lumi tulee.
Niin, harmittaako minua, että vein Erkin jo pois? Voisin ajella vielä useita päiviä. Moni muukin ajelee.
Ei minua oikeastaan harmita. Ostin auton ja sillä on mukavaa ajella. Voin kuitenkin heittää romukoppaan perusteluni motorisoitujen ajoneuvojen omistamisen järkevyydestä jos perusteluna on edullisuus. Ei minun ole mitään järkeä omistaa sekä autoa että moottoripyörää.
Jos minulla ei olisi ollut varaa hankkia autoa, niin ajelisin vielä moottoripyörällä. Sitten joku yö olisi pakkasta ja varmasti viimeistään tuolloin harmittaisi.
Moottoripyöräilyä ja autoilua syksyllä voisi verrata toisiinsa leikkisästi vaikka näin. Kumpaa söisit mieluummin: kylmää pitsaa vai lämmintä maksalaatikkoa? Siirryn pitsan syöntiin sitten ensi keväänä jahka se taas on lämmintä.
Juttelin duunissa Jessen kanssa. Hän kulkee työmatkat 125 kuutioisella Vespalla. Hän sanoi vespailevansa niin pitkälle kun lumi tulee.
Niin, harmittaako minua, että vein Erkin jo pois? Voisin ajella vielä useita päiviä. Moni muukin ajelee.
Ei minua oikeastaan harmita. Ostin auton ja sillä on mukavaa ajella. Voin kuitenkin heittää romukoppaan perusteluni motorisoitujen ajoneuvojen omistamisen järkevyydestä jos perusteluna on edullisuus. Ei minun ole mitään järkeä omistaa sekä autoa että moottoripyörää.
Jos minulla ei olisi ollut varaa hankkia autoa, niin ajelisin vielä moottoripyörällä. Sitten joku yö olisi pakkasta ja varmasti viimeistään tuolloin harmittaisi.
Moottoripyöräilyä ja autoilua syksyllä voisi verrata toisiinsa leikkisästi vaikka näin. Kumpaa söisit mieluummin: kylmää pitsaa vai lämmintä maksalaatikkoa? Siirryn pitsan syöntiin sitten ensi keväänä jahka se taas on lämmintä.
sunnuntai 16. lokakuuta 2011
Kuudennella laukeava
Matka: Vapaala-Kirkkonummi
Ellei yllättävä trooppinen ilmasto tee esiintymistä keskelle Suomen talvea, olivat ajot moottoripyörällä tältä vuodelta tässä. Vein Erkin Kirkkonummelle talvisäilöön.
Marjon kanssa pesimme pyörän pikaisesti ennen kellariin sijoittamista. Minulla oli kiire töihin ja polttoainetankin tyhjennys jäi ensi kertaan. Trippimittarissa oli pyöreät 150 km ja laskeskelin tankissa olevan jäljellä noin kahdeksan litraa bensaa. Suunnitelmani siitä, että jäljellä olisi alle varatankillinen, menivät siis mönkään. No, nyt tarvitsen ison astian tai kikkailun polttoainehanan kanssa.
Oli noin viisi astetta lämmintä kun lähdin Kirkkonummelle. Erkki lähti käyntiin vasta kuudennella painalluksella. Ilmeisesti muutaman päivän seisonta ilman ajoa oli tiivistänyt kosteutta vääriin paikkoihin. Sen verran tottunut Erkin käynnistäjä kuitenkin jo olen, että kolmannesta painalluksesta eteenpäin toimitin oikean käteni etusormella kuulosuojaimen virkaa korvalleni. Ja paukahdushan sieltä tuli. Erkki oli tänään kuudennella laukeava. Mutta käyntiin lähti ja hyvin hyrräsi!
Oli mukavaa ajella Kehä kolmosta sunnuntaiautoilijoiden seassa. Tuli vähän vilakka, mutta liikkuminen oli erittäin ripeää. Parin päivän autoilun jälkeen moottoripyörä tuntui villin tehokkaalta kulkuvälineeltä. Tähän eräs Audi TT:n omistava kaverini sanoisi, että riippuu tietenkin autosta. No, aika ripeä vehje Kawasaki ER-5 on verrattuna useimpiin perheautoihin. Eroa autoilun ja moottoripyöräilyn välillä toki korosti seikka, että olin viime päivät autoillut Fiat Puntolla.
Ellei yllättävä trooppinen ilmasto tee esiintymistä keskelle Suomen talvea, olivat ajot moottoripyörällä tältä vuodelta tässä. Vein Erkin Kirkkonummelle talvisäilöön.
Marjon kanssa pesimme pyörän pikaisesti ennen kellariin sijoittamista. Minulla oli kiire töihin ja polttoainetankin tyhjennys jäi ensi kertaan. Trippimittarissa oli pyöreät 150 km ja laskeskelin tankissa olevan jäljellä noin kahdeksan litraa bensaa. Suunnitelmani siitä, että jäljellä olisi alle varatankillinen, menivät siis mönkään. No, nyt tarvitsen ison astian tai kikkailun polttoainehanan kanssa.
Oli noin viisi astetta lämmintä kun lähdin Kirkkonummelle. Erkki lähti käyntiin vasta kuudennella painalluksella. Ilmeisesti muutaman päivän seisonta ilman ajoa oli tiivistänyt kosteutta vääriin paikkoihin. Sen verran tottunut Erkin käynnistäjä kuitenkin jo olen, että kolmannesta painalluksesta eteenpäin toimitin oikean käteni etusormella kuulosuojaimen virkaa korvalleni. Ja paukahdushan sieltä tuli. Erkki oli tänään kuudennella laukeava. Mutta käyntiin lähti ja hyvin hyrräsi!
Oli mukavaa ajella Kehä kolmosta sunnuntaiautoilijoiden seassa. Tuli vähän vilakka, mutta liikkuminen oli erittäin ripeää. Parin päivän autoilun jälkeen moottoripyörä tuntui villin tehokkaalta kulkuvälineeltä. Tähän eräs Audi TT:n omistava kaverini sanoisi, että riippuu tietenkin autosta. No, aika ripeä vehje Kawasaki ER-5 on verrattuna useimpiin perheautoihin. Eroa autoilun ja moottoripyöräilyn välillä toki korosti seikka, että olin viime päivät autoillut Fiat Puntolla.
tiistai 11. lokakuuta 2011
Autokaupat
Matka: Vapaala-Malmi-Vapaala
Mietin ensin, että lähtisin julkisilla auton ostoon, mutta päädyin Erkkiin, jotta saisin kulutettua polttoainetta. Tankissa on vieläkin yli puolet jäljellä. Se tulee olemaan mutkikkaampi tyhjentää jos bensaa on yli varatankillinen.
Autokaupat tuli tehtyä ja Erkki jäi pariksi tunniksi Malmille kunnes hain sen Juhan kanssa pois. Juha ajoi autollani ja minä Erkillä.
Oli taas huono syksyinen keli. Tai erittäin huono motoristeille. Autoilijoilla on aina helpompaa. Olin kurainen ja päällisin puolin kasteltu kun lopulta saavuimme Vapaalaan.
Työmatkamotoristin syyspäiväkirja alkaa pikkuhiljaa olla tässä. Kirjoittelen toki vielä mitä talvisäilytykseen viennin yhteydessä tapahtuu ja mitä huoltoja mahdollisesti teen, mutta autoilujutut säästän Talviautoilijan päiväkirjaan.
Mietin ensin, että lähtisin julkisilla auton ostoon, mutta päädyin Erkkiin, jotta saisin kulutettua polttoainetta. Tankissa on vieläkin yli puolet jäljellä. Se tulee olemaan mutkikkaampi tyhjentää jos bensaa on yli varatankillinen.
Autokaupat tuli tehtyä ja Erkki jäi pariksi tunniksi Malmille kunnes hain sen Juhan kanssa pois. Juha ajoi autollani ja minä Erkillä.
Oli taas huono syksyinen keli. Tai erittäin huono motoristeille. Autoilijoilla on aina helpompaa. Olin kurainen ja päällisin puolin kasteltu kun lopulta saavuimme Vapaalaan.
Työmatkamotoristin syyspäiväkirja alkaa pikkuhiljaa olla tässä. Kirjoittelen toki vielä mitä talvisäilytykseen viennin yhteydessä tapahtuu ja mitä huoltoja mahdollisesti teen, mutta autoilujutut säästän Talviautoilijan päiväkirjaan.
Joku muukin ajaa vielä
Matka: töistä kotiin Kilo-Vapaala
Laskin matkalla vastaantulevia motoristeja. Saldo oli todella yllättävä: 3! En ole selvillä, mutta ehkä täksi päiväksi on luvattu hyvää säätä.
Onneksi sade oli yön aikana satanut itsensä loppuun ja pääsin kotiin kirjaimellisesti kuivin jaloin.
Laskin matkalla vastaantulevia motoristeja. Saldo oli todella yllättävä: 3! En ole selvillä, mutta ehkä täksi päiväksi on luvattu hyvää säätä.
Onneksi sade oli yön aikana satanut itsensä loppuun ja pääsin kotiin kirjaimellisesti kuivin jaloin.
Kylmä huuhtelu
Matka: töihin Vapaala-Kilo
Kun lähdin yhdentoista jälkeen yöllä töihin ajattelin vain, että onpa huono ilma. En ajatellut, että on esimerkiksi sateisinta, mitä on ikinä moottoripyöräillessäni ollut.
Jotenkin vettä tuli taivaalta todella reilusti. Huomasin sen pian. Kaduilla oli virtaavaa vettä todella paljon. Useisiin paikkoihin oli muodostunut auton renkaiden myötäiset vesiurat. Lisäksi oli pimeää ja kylmää. Tie oli jo edellisten asioiden vuoksi liukas. Oman lisänsä liukkauteen toivat syksyn lehdet.
Visiiri huurustui todella pahasti. Ilmanvaihtoritilöiden kautta tuli silloin tällöin kylmä tippa päähäni.
Onneksi tiet olivat autiot. Näkyvyys kypärän sisältä oli erittäin huono. Pelkästään äskeisen ajokerran huono näkyvyys on yksin syy lopetella moottoripyöräkausi mahdollisimman pian. Voin todeta, että onnettomuusriski oli huonon näkyvyyden vuoksi huomattavasti kasvanut. Lisäksi jos jokin ääritilanne olisi kohdalle sattunut, olisi liukkaus varmasti aiheuttanut jonkin jännän seurauksen jarrutukseen.
Pysäköin Erkin tutuksi tulleen lipan alle. Onneksi en joudu jättämään sitä duunin parkkipaikalla suoraan taivasalle. Tämän yön vesisuihku olisi ollut tarpeeton muutenkin herkkien sähkölaitteiden huuhtelu.
Olen järkeillyt, että sinänsä pelkkä märkä ajo ei ole niin paha kuin seisottaa pyörää kylmänä sateessa. Ajon jälkeen moottori on niin kuuma, että se hohkaa pyörän tärkeimmät kohdat kuiviksi.
Kovassa sateessa tuli todettua varusteistani sen verran, että omistamani MP-asun saappaat eivät olekaan vedenpitävät. U:n muotoisesta tikkauksesta muodostui vasemman jalan sukkaani U:n muotoinen märkä rantu. Olin tästä yllättynyt, koska olin mielestäni ostanut vedenpitävät saappaat. Hyvä toisaalta, että kastuminen tapahtui näin lyhyellä matkalla, niin osaan varautua tulevaisuuden varalle jos olen ensi ajokaudella lähdössä pitkälle mp-reissulle.
Kun lähdin yhdentoista jälkeen yöllä töihin ajattelin vain, että onpa huono ilma. En ajatellut, että on esimerkiksi sateisinta, mitä on ikinä moottoripyöräillessäni ollut.
Jotenkin vettä tuli taivaalta todella reilusti. Huomasin sen pian. Kaduilla oli virtaavaa vettä todella paljon. Useisiin paikkoihin oli muodostunut auton renkaiden myötäiset vesiurat. Lisäksi oli pimeää ja kylmää. Tie oli jo edellisten asioiden vuoksi liukas. Oman lisänsä liukkauteen toivat syksyn lehdet.
Visiiri huurustui todella pahasti. Ilmanvaihtoritilöiden kautta tuli silloin tällöin kylmä tippa päähäni.
Onneksi tiet olivat autiot. Näkyvyys kypärän sisältä oli erittäin huono. Pelkästään äskeisen ajokerran huono näkyvyys on yksin syy lopetella moottoripyöräkausi mahdollisimman pian. Voin todeta, että onnettomuusriski oli huonon näkyvyyden vuoksi huomattavasti kasvanut. Lisäksi jos jokin ääritilanne olisi kohdalle sattunut, olisi liukkaus varmasti aiheuttanut jonkin jännän seurauksen jarrutukseen.
Pysäköin Erkin tutuksi tulleen lipan alle. Onneksi en joudu jättämään sitä duunin parkkipaikalla suoraan taivasalle. Tämän yön vesisuihku olisi ollut tarpeeton muutenkin herkkien sähkölaitteiden huuhtelu.
Olen järkeillyt, että sinänsä pelkkä märkä ajo ei ole niin paha kuin seisottaa pyörää kylmänä sateessa. Ajon jälkeen moottori on niin kuuma, että se hohkaa pyörän tärkeimmät kohdat kuiviksi.
Kovassa sateessa tuli todettua varusteistani sen verran, että omistamani MP-asun saappaat eivät olekaan vedenpitävät. U:n muotoisesta tikkauksesta muodostui vasemman jalan sukkaani U:n muotoinen märkä rantu. Olin tästä yllättynyt, koska olin mielestäni ostanut vedenpitävät saappaat. Hyvä toisaalta, että kastuminen tapahtui näin lyhyellä matkalla, niin osaan varautua tulevaisuuden varalle jos olen ensi ajokaudella lähdössä pitkälle mp-reissulle.
maanantai 10. lokakuuta 2011
Motoristista tulee autoilija
Matka: töihin Vapaala-Kilo-Vapaala
Matkalla ei sattunut mitään ihmeempää. Yhtään motoristia ei tullut vastaan meno- tai tulomatkalla. Tulomatkalla aamuruuhkassa satoi kovasti.
Ja sitten muihin asioihin: teen autokaupat huomenna 99 %:n varmuudella. Odotan ideatasolla kovasti sitä, että pääsen matkustamaan metallisen lämmitetyn kuoren sisään. Ajon aikana ei tarvitse pukeutua saappaisiin, paksuihin hanskoihin, suojilla varustettuihin takkiin tai housuihin saati kypärään. En koe moottoripyöräilyssä varusteiden pukemista kynnyskysymykseksi tai inhottavaksi asiaksi, mutta toisaalta on kiva, että pääsen siitä noin puoleksi vuodeksi eroon.
Jos ja kun autokaupat huomenna teen, siirryn käyttämään autoa työmatkaliikenteessä. Haluan tietenkin heti päästä toteamaan, että kuinka huonot kaupat sitä tuli tehtyä.. Ajelen Erkillä vielä muutaman ajon ja viimeistään ensi viikolla vuoden viimeisen ajon Kirkkonummelle.
Matkalla ei sattunut mitään ihmeempää. Yhtään motoristia ei tullut vastaan meno- tai tulomatkalla. Tulomatkalla aamuruuhkassa satoi kovasti.
Ja sitten muihin asioihin: teen autokaupat huomenna 99 %:n varmuudella. Odotan ideatasolla kovasti sitä, että pääsen matkustamaan metallisen lämmitetyn kuoren sisään. Ajon aikana ei tarvitse pukeutua saappaisiin, paksuihin hanskoihin, suojilla varustettuihin takkiin tai housuihin saati kypärään. En koe moottoripyöräilyssä varusteiden pukemista kynnyskysymykseksi tai inhottavaksi asiaksi, mutta toisaalta on kiva, että pääsen siitä noin puoleksi vuodeksi eroon.
Jos ja kun autokaupat huomenna teen, siirryn käyttämään autoa työmatkaliikenteessä. Haluan tietenkin heti päästä toteamaan, että kuinka huonot kaupat sitä tuli tehtyä.. Ajelen Erkillä vielä muutaman ajon ja viimeistään ensi viikolla vuoden viimeisen ajon Kirkkonummelle.
Kylmä!
Matka: Vapaala-Kilo-Vapaala
Adjektiivit loppuvat kesken kun kuvailen kylmeneviä syyssäitä. Tai siltä ainakin tuntuu. Edelleenkään mitään kovin dramaattista kerrottavaa ei ole, syksy vaan koko ajan kylmenee. Kun tulin töistä kotiin oli mittarissa +2,4 astetta. Ei siis ollut mikään ihme, että tuntui kylmältä..
Erkki yrittää ilmeisesti jättää itsestään hyvän loppuvaikutelman talveksi, koska on ihmeen nätisti käynnistynyt. Duunin pihassa kahden asteen lämpötilassa se hörähti käyntiin ensimmäisellä käynnistyksellä. Lähes samankaltaisen tilanteen jo kertaalleen aikasemmin kirjasin, eli ei siis mitään dramaatttista tässäkään.
Yleisistä motoristin fiiliksistä voisin todeta sen verran, että loppujen lopuksi olen kovin tyytyväinen ostokseeni, eli ER-5:een, Erkkiin. Se on mielestäni vanha, mutta se toimii yllättävän hyvin. Se oli edullinen. Minulla ei todellisia ongelmia ole pyörän kanssa vielä ollut ja ne ongelmat, joita olen kokenut, ovat johtuneet tietämättömyydestäni. Vaikka pauketta ja jurnutusta on ollut, olen lähes aina päässyt liikkeelle. Sen yhden kerran pistän tietämättömyyteni piikkiin. Kyllä kuskin pitäisi olla kärryillä siitä minkälaisia liikkeellelähdön estoja pyörästä löytyy.
Ehkä käsitykseni siitä, mikä on vanha laite tai kone, on muuttumassa. Olosuhteiden pakosta, eli lompakkoni ohuudesta johtuen, ostin kolmetoistavuotiaan Kawasaki ER-5:n. Niille, jotka haluaisivat aloittaa moottoripyöräilyn, mutta ajattelevat lajin harrastamisen olevan kallista voin kertoa, että hommaan pääsee kiinni edullisestikin. Toki kaikki on suhteellista, mutta mielestäni pari tuhatta euroa noinkin pätevästä moottoripyörästä on halpa hinta. Uusi vastaava olisi kuitenkin maksanut lähes kymppitonnin.
Yövuoron ylivirittämät aivoni eivät nyt pysty parempaan. Tavallaan haluaisin kertoa jonkin suuren oivalluksen moottoripyöräilystä, mutta mitään kreisiä ei nyt tule mieleen. Ei mitään todellisuutta kummallisempaa.
Adjektiivit loppuvat kesken kun kuvailen kylmeneviä syyssäitä. Tai siltä ainakin tuntuu. Edelleenkään mitään kovin dramaattista kerrottavaa ei ole, syksy vaan koko ajan kylmenee. Kun tulin töistä kotiin oli mittarissa +2,4 astetta. Ei siis ollut mikään ihme, että tuntui kylmältä..
Erkki yrittää ilmeisesti jättää itsestään hyvän loppuvaikutelman talveksi, koska on ihmeen nätisti käynnistynyt. Duunin pihassa kahden asteen lämpötilassa se hörähti käyntiin ensimmäisellä käynnistyksellä. Lähes samankaltaisen tilanteen jo kertaalleen aikasemmin kirjasin, eli ei siis mitään dramaatttista tässäkään.
Yleisistä motoristin fiiliksistä voisin todeta sen verran, että loppujen lopuksi olen kovin tyytyväinen ostokseeni, eli ER-5:een, Erkkiin. Se on mielestäni vanha, mutta se toimii yllättävän hyvin. Se oli edullinen. Minulla ei todellisia ongelmia ole pyörän kanssa vielä ollut ja ne ongelmat, joita olen kokenut, ovat johtuneet tietämättömyydestäni. Vaikka pauketta ja jurnutusta on ollut, olen lähes aina päässyt liikkeelle. Sen yhden kerran pistän tietämättömyyteni piikkiin. Kyllä kuskin pitäisi olla kärryillä siitä minkälaisia liikkeellelähdön estoja pyörästä löytyy.
Ehkä käsitykseni siitä, mikä on vanha laite tai kone, on muuttumassa. Olosuhteiden pakosta, eli lompakkoni ohuudesta johtuen, ostin kolmetoistavuotiaan Kawasaki ER-5:n. Niille, jotka haluaisivat aloittaa moottoripyöräilyn, mutta ajattelevat lajin harrastamisen olevan kallista voin kertoa, että hommaan pääsee kiinni edullisestikin. Toki kaikki on suhteellista, mutta mielestäni pari tuhatta euroa noinkin pätevästä moottoripyörästä on halpa hinta. Uusi vastaava olisi kuitenkin maksanut lähes kymppitonnin.
Yövuoron ylivirittämät aivoni eivät nyt pysty parempaan. Tavallaan haluaisin kertoa jonkin suuren oivalluksen moottoripyöräilystä, mutta mitään kreisiä ei nyt tule mieleen. Ei mitään todellisuutta kummallisempaa.
lauantai 8. lokakuuta 2011
Bensaa, aamu-ajelua ja kylmää
Matka: töihin Vapaala-Kilo-Vapaala
Muutaman yövuoron putki alkoi.
Tankkasin bensatankin täyteen. Meni enkat: 13,30 l. Erkin tankki vetää 16 litraa ja olen koko ajan yrittänyt harventaa tankkausväliä siten, että ajan aina muutaman kilometrin enemmän kuin edellisellä tankilla. Olen merkannut kaikki tankkaukset Exceliin. Keskikulutus koko käyttöajalta on nyt 5,4 l / 100 km. Huomasin nyt syksyllä, että kaupunkiajossa kulutus on suurempi. Kesällä kun ajelin pidempiä matkoja, esimerkiksi Puumalaan, pääsin alle viiden litran kulutukseen.
Mietin, että tankkaankohan enää tämän vuoden puoella Erkkiä, vai selviänkö näillä reilulla parilla sadalla kilometrillä talvisäilytykseen asti. Siksi asiaa pohdin, että ajattelin tyhjentää tankin talveksi. Kovin montaa litraa en jaksaisi tankista ulos lorotella.
Kun lähdin aamulla Kilosta, oli Espoo kovin lauantaiaamuisen hiljainen. Yllättäen, vielä Kilon puolella, Inexin pihasta kurvasi eteeni mies moottoripyörällä. Ei siis mitenkään vaarallisesti kurvannut, mutta yllätyin kun näin kanssamotoristin, jonka päättelin olevan samoilla asioilla kun minä. Hänkin oli mahdollisesti tulossa yövuorosta kotiin ja ajelimme samaa matkaa ainakin Rajatorpantielle saakka. Ajattelin jo mielessäni, että kehtaanko ajella äijän perässä kovin pitkään kun alkumatkan jokaisesta risteyksestä käännyin samalle tielle, minne hän oli menossa. Eihän tilanteessa ollut sinänsä mitään kummallista, mutta oli hauska sattuma, että muuten autioilla syksyisillä teillä ajoi kaksi motoristia paksut ajovarusteet yllä ja vielä takalaukuilla varustetuilla moottoripyörillä samaan suuntaan ilman, että he tunsivat toisiaan.
Yhteinen ajelumme katkesi Riihiniityntiellä kun pihakadulta kurvasi väliimme 80-luvun Mersu. Ja tämä kaveri kurvasi - ei niinkään rauhallisesti kääntynyt. Himmasin vähän vauhtia ja ajelin Mersun perässä. Riihiniityntiellä on yhdessä kohtaa nopeustöyssyt. Speed bump. Mikä se on suomeksi? No, puhutaan nyt nopeustöyssystä. Tämän töyssyn jälkeen Mersu hiljensi kävelyvauhtiin ja ohjasi epämääräisesti penkan puolelle. Matka kuitenkin jatkui hiljaista vauhtia. Joko Mesestä meni jotain rikki tai kuski oli kännissä. Epäilen jälkimmäistä. Hän ei vilkuttanut tien sivuun van törötteli tien oikeassa reunassa kävelyvauhtia eteenpäin. Autolla olisin joutunut etsimään parempaa ohituspaikkaa, mutta pääsin Erkillä kätevästi ohittamaan Mersu-miehen juurikaan käymättä vastaantulijan kaistalla.
Mersu-miehen jännän ajelun vuoksi menetin näköyhteyden toiseen Kilosta tulleeseen mahdolliseen työmatkamotoristiin. Tarina ei kerro, olisiko mies peräti ajanut Vapaalaan saakka. Ehkä hänkin pitää blogia. Ja ehkä hänkin suunnittelee auton ostoa.
Johan jaarittelin. Ei vaikuta kovin mielenkiintoisilta nämä jutut. No, joka tapauksessa kun pääsin kotiin, tarkastin lämpötilan. Se oli +6 astetta. Varmaan hyvässä lykyssä pystyisin ajelemaan moottoripyörällä vielä parinkin viikon päästä, mutta touhu muuttuu koko ajan vaarallisemmaksi, kylmemmäksi ja lähtö-epävarmemmaksi. Ja vaarallisemmalla en tarkoita Mersu-miehiä, vaan jäätä.
Mainittakoon vielä se, että Erkki on käynnistynyt esimerkillisen hyvin. Aamulla duunin parkkipaikalla se hörähti käyntiin ykösellä.
Muutaman yövuoron putki alkoi.
Tankkasin bensatankin täyteen. Meni enkat: 13,30 l. Erkin tankki vetää 16 litraa ja olen koko ajan yrittänyt harventaa tankkausväliä siten, että ajan aina muutaman kilometrin enemmän kuin edellisellä tankilla. Olen merkannut kaikki tankkaukset Exceliin. Keskikulutus koko käyttöajalta on nyt 5,4 l / 100 km. Huomasin nyt syksyllä, että kaupunkiajossa kulutus on suurempi. Kesällä kun ajelin pidempiä matkoja, esimerkiksi Puumalaan, pääsin alle viiden litran kulutukseen.
Mietin, että tankkaankohan enää tämän vuoden puoella Erkkiä, vai selviänkö näillä reilulla parilla sadalla kilometrillä talvisäilytykseen asti. Siksi asiaa pohdin, että ajattelin tyhjentää tankin talveksi. Kovin montaa litraa en jaksaisi tankista ulos lorotella.
Kun lähdin aamulla Kilosta, oli Espoo kovin lauantaiaamuisen hiljainen. Yllättäen, vielä Kilon puolella, Inexin pihasta kurvasi eteeni mies moottoripyörällä. Ei siis mitenkään vaarallisesti kurvannut, mutta yllätyin kun näin kanssamotoristin, jonka päättelin olevan samoilla asioilla kun minä. Hänkin oli mahdollisesti tulossa yövuorosta kotiin ja ajelimme samaa matkaa ainakin Rajatorpantielle saakka. Ajattelin jo mielessäni, että kehtaanko ajella äijän perässä kovin pitkään kun alkumatkan jokaisesta risteyksestä käännyin samalle tielle, minne hän oli menossa. Eihän tilanteessa ollut sinänsä mitään kummallista, mutta oli hauska sattuma, että muuten autioilla syksyisillä teillä ajoi kaksi motoristia paksut ajovarusteet yllä ja vielä takalaukuilla varustetuilla moottoripyörillä samaan suuntaan ilman, että he tunsivat toisiaan.
Yhteinen ajelumme katkesi Riihiniityntiellä kun pihakadulta kurvasi väliimme 80-luvun Mersu. Ja tämä kaveri kurvasi - ei niinkään rauhallisesti kääntynyt. Himmasin vähän vauhtia ja ajelin Mersun perässä. Riihiniityntiellä on yhdessä kohtaa nopeustöyssyt. Speed bump. Mikä se on suomeksi? No, puhutaan nyt nopeustöyssystä. Tämän töyssyn jälkeen Mersu hiljensi kävelyvauhtiin ja ohjasi epämääräisesti penkan puolelle. Matka kuitenkin jatkui hiljaista vauhtia. Joko Mesestä meni jotain rikki tai kuski oli kännissä. Epäilen jälkimmäistä. Hän ei vilkuttanut tien sivuun van törötteli tien oikeassa reunassa kävelyvauhtia eteenpäin. Autolla olisin joutunut etsimään parempaa ohituspaikkaa, mutta pääsin Erkillä kätevästi ohittamaan Mersu-miehen juurikaan käymättä vastaantulijan kaistalla.
Mersu-miehen jännän ajelun vuoksi menetin näköyhteyden toiseen Kilosta tulleeseen mahdolliseen työmatkamotoristiin. Tarina ei kerro, olisiko mies peräti ajanut Vapaalaan saakka. Ehkä hänkin pitää blogia. Ja ehkä hänkin suunnittelee auton ostoa.
Johan jaarittelin. Ei vaikuta kovin mielenkiintoisilta nämä jutut. No, joka tapauksessa kun pääsin kotiin, tarkastin lämpötilan. Se oli +6 astetta. Varmaan hyvässä lykyssä pystyisin ajelemaan moottoripyörällä vielä parinkin viikon päästä, mutta touhu muuttuu koko ajan vaarallisemmaksi, kylmemmäksi ja lähtö-epävarmemmaksi. Ja vaarallisemmalla en tarkoita Mersu-miehiä, vaan jäätä.
Mainittakoon vielä se, että Erkki on käynnistynyt esimerkillisen hyvin. Aamulla duunin parkkipaikalla se hörähti käyntiin ykösellä.
perjantai 7. lokakuuta 2011
Talvipesän suunnittelua
Matka: Vapaala-Kirkkonummi-Vapaala
On kaunis, mutta kylmä lokakuinen päivä. Aurinko paistaa, tuulee kovaa ja taivaalla on valkoisia hattarapilviä. Syksyn lehtiä lentelee.
Lehtiä ja oksiakin rapisi visiiriin kun äsken ajelin Kirkkonummelle ja takaisin. Kävin mittanauhan kanssa suunnittelemassa talvipesää Erkille. Koitan sijoittaa sen lapsuudenkotini kellariin. Siellä toissa talvena talvehti Kymco-moponi. Kärpänen sen sijaan joutui viettämään viime talven täällä Vapaalassa parkkihallissa. Oli sillä sentään katto pään päällä ja huppu yllä.
Ainoa kohta, mikä nyt vähän kiikastaa, on kellariin johtavan välioven karmin leveys. Se on tasan 80 cm. Erkin edellinen omistaja oli Unskin kertoman mukaan asentanut Erkkiin leveämmän tangon. Sillä on kuulemma helpompi ajaa ja harjoitella motoristin taitoja. En osaa tähän oikein sanoa juuta enkä jaata, koska en tiedä millaista olisi ajella ER-5:lla, jossa olisi tehtaan tanko.
Tähän väliin täytyy todeta, että kuulostaa varmaan dorkalta kun puhun niin luontevasti Erkistä. Olen jo kertaalleen selittänyt mistä nimi tulee, mutta silti viljelen sitä mielestäni liikaa. Mutta kun se on niin paljon helpompi kirjoittaa ja sanoa kuin Kawasaki ER-5.
Olen silti luottavaisin mielin siitä, että Erkki mahtuu kellariin vaikka karmi onkin kapeampi kuin tanko. Voi sitä vähän kallistaa ja kääntää tankoa, niin pitäisi mahtua. Näppärämpi kaveri varmaan ottaisi tangon irti, mutta siihen tarvittaisiin jo vähän liikaa näppäryyttä. En sitä suotta viitsi irroitella etten vahingossa muuta mitään vaijerien kireyksiä tai muuta sellaista kun MP-Controlin Sami sen kytkinvaijerinkin juuri sääti.
Oli ihan kiva ajella. Kova tuuli rajoitti haluja ajaa yli 80 km/h. Ja ajoviima. Lähdin menomatkalle liian optimistisessa varustuksessa ja nenä vuosi jo pahasti Kirkkonummelle saavuttuani. Paluumatkalle laitoin pitkähihaisen paidan, paksumman kaulurin ja välihousut, niin eipähän viimoitellut enää.
On kaunis, mutta kylmä lokakuinen päivä. Aurinko paistaa, tuulee kovaa ja taivaalla on valkoisia hattarapilviä. Syksyn lehtiä lentelee.
Lehtiä ja oksiakin rapisi visiiriin kun äsken ajelin Kirkkonummelle ja takaisin. Kävin mittanauhan kanssa suunnittelemassa talvipesää Erkille. Koitan sijoittaa sen lapsuudenkotini kellariin. Siellä toissa talvena talvehti Kymco-moponi. Kärpänen sen sijaan joutui viettämään viime talven täällä Vapaalassa parkkihallissa. Oli sillä sentään katto pään päällä ja huppu yllä.
Ainoa kohta, mikä nyt vähän kiikastaa, on kellariin johtavan välioven karmin leveys. Se on tasan 80 cm. Erkin edellinen omistaja oli Unskin kertoman mukaan asentanut Erkkiin leveämmän tangon. Sillä on kuulemma helpompi ajaa ja harjoitella motoristin taitoja. En osaa tähän oikein sanoa juuta enkä jaata, koska en tiedä millaista olisi ajella ER-5:lla, jossa olisi tehtaan tanko.
Tähän väliin täytyy todeta, että kuulostaa varmaan dorkalta kun puhun niin luontevasti Erkistä. Olen jo kertaalleen selittänyt mistä nimi tulee, mutta silti viljelen sitä mielestäni liikaa. Mutta kun se on niin paljon helpompi kirjoittaa ja sanoa kuin Kawasaki ER-5.
Olen silti luottavaisin mielin siitä, että Erkki mahtuu kellariin vaikka karmi onkin kapeampi kuin tanko. Voi sitä vähän kallistaa ja kääntää tankoa, niin pitäisi mahtua. Näppärämpi kaveri varmaan ottaisi tangon irti, mutta siihen tarvittaisiin jo vähän liikaa näppäryyttä. En sitä suotta viitsi irroitella etten vahingossa muuta mitään vaijerien kireyksiä tai muuta sellaista kun MP-Controlin Sami sen kytkinvaijerinkin juuri sääti.
Oli ihan kiva ajella. Kova tuuli rajoitti haluja ajaa yli 80 km/h. Ja ajoviima. Lähdin menomatkalle liian optimistisessa varustuksessa ja nenä vuosi jo pahasti Kirkkonummelle saavuttuani. Paluumatkalle laitoin pitkähihaisen paidan, paksumman kaulurin ja välihousut, niin eipähän viimoitellut enää.
torstai 6. lokakuuta 2011
Koeajolla
Olen pääsääntöisesti pitänyt sen linjan, että kirjoitan niinä päivinä, joina moottoripyöräilen. Eli, että olisi jotain ajelun jälkeisiä fiiliksiä, mistä kirjoittaa.
Tänään en kuitenkaan ajanut moottoripyörällä, vaan autolla. Kävin koeajolla ja olen lähempänä kuin koskaan tulla ensimmäistä kertaa elämässäni auton omistajaksi.
Oli ilkeän sateinen päivä kun olin koeajolla Malmin ja Oulunkylän hoodeilla. Vastaan tuli Kawasaki ER-6 kuskeineen. Ei moikkausta. Motoristi ajoi muuten kaistojen välissä. Pirun motoristit kun eivät osaa käyttäytyä. No, hänellä oli varmaan kiire kotiin kun oli visiiri niin huurussa.
No, huurtui se autokin kun sisällä oli minun lisäkseni myyjä-Juha ja takapenkillä makutuomareina vanhempani. En tehnyt vielä Juhan kanssa kauppoja kun oli vähän epäselvyyksiä siitä, mitä huoltoja autolle oli suoritettu. Hän lupasi selvittää.
Povarissani polttelee nyt tukku rahaa, jonka jo olin varannut auton ostoon.
Mutta nyt lopetan auto-aiheiset kirjoittelut tältä erää tähän. Ihan väärään blogiin tällaisia kirjoittelen. Jos kaupat syntyvät, niin pitänee perustaa Talviautoilijan päiväkirja.
Tänään en kuitenkaan ajanut moottoripyörällä, vaan autolla. Kävin koeajolla ja olen lähempänä kuin koskaan tulla ensimmäistä kertaa elämässäni auton omistajaksi.
Oli ilkeän sateinen päivä kun olin koeajolla Malmin ja Oulunkylän hoodeilla. Vastaan tuli Kawasaki ER-6 kuskeineen. Ei moikkausta. Motoristi ajoi muuten kaistojen välissä. Pirun motoristit kun eivät osaa käyttäytyä. No, hänellä oli varmaan kiire kotiin kun oli visiiri niin huurussa.
No, huurtui se autokin kun sisällä oli minun lisäkseni myyjä-Juha ja takapenkillä makutuomareina vanhempani. En tehnyt vielä Juhan kanssa kauppoja kun oli vähän epäselvyyksiä siitä, mitä huoltoja autolle oli suoritettu. Hän lupasi selvittää.
Povarissani polttelee nyt tukku rahaa, jonka jo olin varannut auton ostoon.
Mutta nyt lopetan auto-aiheiset kirjoittelut tältä erää tähän. Ihan väärään blogiin tällaisia kirjoittelen. Jos kaupat syntyvät, niin pitänee perustaa Talviautoilijan päiväkirja.
keskiviikko 5. lokakuuta 2011
Kaikki hyvin, loppu hyvin?
Matka: töihin Vapaala-Kilo-Vapaala
En sentään juuri tänään lopeta moottoripyöräilyä, mutta esimerkiksi tänään olisi ollut hyvä päivä lopettaa. Jäi hyvä mieli.
Ajelin juuri töistä kotiin pitkin öistä Turun motaria ja Kehä ykköstä. Oli ihan mukavaa moottoripyöräillä. Tarkistin kotona lämpötilan: +10 celcius-astetta. Ei varsinaisesti tullut kylmä kotimatkalla, mutta kaulasta ehkä vähän veti. Tai ehkä enemmänkin kypärän alta naamaan. Ehkä olisi tullut oikeasti kylmä jos olisin ajanut pidemmän matkan.
Kotoa lähtiessä Erkki käynnistyi tokalla ja duunista lähtiessä ykösellä. Ei siis paha suoritus senkään puolesta.
Asiasta toiseen, pohdiskelin taas kotimatkalla, että kuinkahan kestävä Erkki on. Sitä tulee mietittyä aika usein. Tai yleensäkin koneiden käyttöikää. Mikä moottoripyörässä sitten menee niin rikki, ettei sitä lopulta enää kannata korjata?
Kun kysyin asiaa aikoinaan Tuusmotorin Unskilta, Erkin myyjältä, hän vastasi optimistisesti, että: "Ajelet sillä niin kauan, että kyllästyt. Sitten sun lapset ajavat sillä niin kauan, että nekin kyllästyvät. Sitten jos se menee rikki, niin tuot meille huoltoon ja me korjataan." Kuulostaa miellyttävältä utopialta.
Oli Erkin käyttöikä mikä tahansa, nousen sen satulaan vielä ensi keväänäkin. Sillä on nyt ajettu karvan alle 41 000 km. Nettimotossa olen nähnyt ER-5:ia, joilla on ajettu 80 000 km. Ja ihan saman näköisessä kunnossa ne ovat ulkoisesti kuin oma Erkkini. Täytyy vaan noudattaa Unskin neuvoa, että pitää huoltaa säännöllisesti. Ehkä se neuvo menikin enemmän niin, että pitää huoltaa ennakoivasti eikä vasta korjata jos jokin menee rikki.
En sentään juuri tänään lopeta moottoripyöräilyä, mutta esimerkiksi tänään olisi ollut hyvä päivä lopettaa. Jäi hyvä mieli.
Ajelin juuri töistä kotiin pitkin öistä Turun motaria ja Kehä ykköstä. Oli ihan mukavaa moottoripyöräillä. Tarkistin kotona lämpötilan: +10 celcius-astetta. Ei varsinaisesti tullut kylmä kotimatkalla, mutta kaulasta ehkä vähän veti. Tai ehkä enemmänkin kypärän alta naamaan. Ehkä olisi tullut oikeasti kylmä jos olisin ajanut pidemmän matkan.
Kotoa lähtiessä Erkki käynnistyi tokalla ja duunista lähtiessä ykösellä. Ei siis paha suoritus senkään puolesta.
Asiasta toiseen, pohdiskelin taas kotimatkalla, että kuinkahan kestävä Erkki on. Sitä tulee mietittyä aika usein. Tai yleensäkin koneiden käyttöikää. Mikä moottoripyörässä sitten menee niin rikki, ettei sitä lopulta enää kannata korjata?
Kun kysyin asiaa aikoinaan Tuusmotorin Unskilta, Erkin myyjältä, hän vastasi optimistisesti, että: "Ajelet sillä niin kauan, että kyllästyt. Sitten sun lapset ajavat sillä niin kauan, että nekin kyllästyvät. Sitten jos se menee rikki, niin tuot meille huoltoon ja me korjataan." Kuulostaa miellyttävältä utopialta.
Oli Erkin käyttöikä mikä tahansa, nousen sen satulaan vielä ensi keväänäkin. Sillä on nyt ajettu karvan alle 41 000 km. Nettimotossa olen nähnyt ER-5:ia, joilla on ajettu 80 000 km. Ja ihan saman näköisessä kunnossa ne ovat ulkoisesti kuin oma Erkkini. Täytyy vaan noudattaa Unskin neuvoa, että pitää huoltaa säännöllisesti. Ehkä se neuvo menikin enemmän niin, että pitää huoltaa ennakoivasti eikä vasta korjata jos jokin menee rikki.
maanantai 3. lokakuuta 2011
Kausi on kohta ohi
Matka: töihin Vapaala-Kilo-Vapaala
Lähdin töihin hyvillä mielin vaikka satoi kovasti. Tulevat pakkaskelitkään eivät huolettaneet laisinkaan kun olin viikonlopun aikana päättänyt, että ostaisin auton.
Tai ainakin olin todennut, että auton ostaminen olisi mahdollista. Nettiautosta löysin lukuisia huokeita ajopelejä.
Totesin myös nettiä selaillessani, että Erkkiä ei nyt syksyllä kannattaisi missään tapauksessa myydä. Kawasaki ER-5:n hinnat olivat todella alhaalla. Nettimotossa oli useita Erkin siskoja ja veljiä ja edullisimmat hinnat pyörivät 1700 € paikkeilla. Ihan sikahalpaa! Eli jos joku tarvitsisi moottoripyörää ensi vuodeksi, niin nyt kannattaisi tehdä kaupat.
Ja ehkä olen turhaan vähän moittinut Erkkiäni. Tänään työmatkoilla vastaan ajoi vain yksi muu motoristi. Ei kait kannata taistella tosiasioita vastaan. Moottoripyöräkausi alkaa olla ohi.
Lähdin töihin hyvillä mielin vaikka satoi kovasti. Tulevat pakkaskelitkään eivät huolettaneet laisinkaan kun olin viikonlopun aikana päättänyt, että ostaisin auton.
Tai ainakin olin todennut, että auton ostaminen olisi mahdollista. Nettiautosta löysin lukuisia huokeita ajopelejä.
Totesin myös nettiä selaillessani, että Erkkiä ei nyt syksyllä kannattaisi missään tapauksessa myydä. Kawasaki ER-5:n hinnat olivat todella alhaalla. Nettimotossa oli useita Erkin siskoja ja veljiä ja edullisimmat hinnat pyörivät 1700 € paikkeilla. Ihan sikahalpaa! Eli jos joku tarvitsisi moottoripyörää ensi vuodeksi, niin nyt kannattaisi tehdä kaupat.
Ja ehkä olen turhaan vähän moittinut Erkkiäni. Tänään työmatkoilla vastaan ajoi vain yksi muu motoristi. Ei kait kannata taistella tosiasioita vastaan. Moottoripyöräkausi alkaa olla ohi.
lauantai 1. lokakuuta 2011
Hätäinen kertomus mopoilusta
Matka: töihin Vapaala-Kilo-Vapaala
Menomatka oli kuin jostain muusta blogista. Siinä ei ollut mitään työmatkamotoristin syyspäiväkirjalle ominaista. Lämpötila oli parinkymmenen asteen tietämissä, aurinko paistoi ja Erkki hörähti iloisesti käyntiin ensimmäisellä startin painalluksella.
Minulla ei ole mitään valitettavaa. Kummallista eikö totta? Matkalla töihin tai sieltä takaisin ei tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista. Normi perjantai kait. Tai normi niille, joille viikonpäivät merkitsevät sitä, että lauantai ja sunnuntai ovat automaattisesti vapaat.
Eli lopputulemana voisin tästä päivästä summata, että moottoripyöräily oli kivaa.
Koska kirjoittamiselle budjetoimani aikaslotti ei vielä täyttynyt, niin voisin vaikka kertoa mopostani. Ja siis ihan oikeasta moposta. Jotkut tuttavani puhuvat mopoista ja mopoilusta, vaikka tarkoittavat oikeasti moottoripyöriä. Koitan olla sekoittamatta näitä kahta asiaa. En siksi, että haluaisin jotenkin lesoilla sillä, että omistan nyt moottoripyörän vaan yksinkertaisesti siksi, että jotkut ihmiset, myös aikuiset, todella ajavat mopoilla.
Ostin mopon kun olin jo täyttänyt 30 vuotta. Toiset ostavat Audi TT:n, mutta minä ostin mopon. Enkä mitä tahansa mopoa, vaan Tekniikan Maailman testivoittajan Kymco Agility Fat 50 -merkkisen mopon. Sillä ajelin tasan kaksi vuotta sitten samaan duuniin, jossa nyt olen.
Kun ostin mopon, ajattelin, että ajelen sillä ainakin pari vuotta. Olihan siinä kahden vuoden takuukin, koska sen uutena ostin. En ollut eläissäni ennen ajanut mopolla ennen kuin Biketeamin pihassa kun kaupat oli jo tehty. Tuliko vaaratilanteita? No varsinaisesti ei. Tosin täytyy myöntää, että paremminkin olisin voinut olla valmistautunut. Vaikka mentaaliharjoituksella olin totuttautunut ajatukseen, että kaasua väännetään kahvasta ja käsijarruilla jarrutetaan, ei motoriikka silti heti totellut täydellisesti. Olihan vauhti paljon kovempi kuin mitä polkupyörällä ajetaan. Ja Kymco kuitenkin painoi noin sata kiloa.
Miksi sitten nyt ajelen Erkillä vaikka budjetoitu mopoiluaikani olisi juuri vasta päättynyt? Olisin voinut surrata erittäin halpoja kilometrejä pääkaupunkiseudulla kuluttaen keskimäärin 2,7 litraa ysivitosta satasella.
Perustelin moposta luopumisen itselleni sillä, että mopolla jäin autojen jalkoihin jopa taajamassa. Ja sillä, että mopolla oli turvattoman tuntuista ajaa kevyenliikenteenväylällä jalankulkijoiden ja lastenrattaiden seassa. Ääneen en maininnut, että olisihan se kivempaa jos mopo kulkisi kovempaa ihan vain sen vauhdin takia. Tavallaan se ei ollutkaan yksi syistä. Vauhti pelotti minua, koska tiesin, että mopollakin voisi ajaa kuolettavan onnettomuuden.
No nyt aikaslottini kirjoittamiselle päättyi kuin seinään. Enkä vieläkään päässyt Kärpäseen asti. Mutta kerron siitäkin vielä joskus. Sen verran voin paljastaa, ettei Kärpänen ollut mopo.
Menomatka oli kuin jostain muusta blogista. Siinä ei ollut mitään työmatkamotoristin syyspäiväkirjalle ominaista. Lämpötila oli parinkymmenen asteen tietämissä, aurinko paistoi ja Erkki hörähti iloisesti käyntiin ensimmäisellä startin painalluksella.
Minulla ei ole mitään valitettavaa. Kummallista eikö totta? Matkalla töihin tai sieltä takaisin ei tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista. Normi perjantai kait. Tai normi niille, joille viikonpäivät merkitsevät sitä, että lauantai ja sunnuntai ovat automaattisesti vapaat.
Eli lopputulemana voisin tästä päivästä summata, että moottoripyöräily oli kivaa.
Koska kirjoittamiselle budjetoimani aikaslotti ei vielä täyttynyt, niin voisin vaikka kertoa mopostani. Ja siis ihan oikeasta moposta. Jotkut tuttavani puhuvat mopoista ja mopoilusta, vaikka tarkoittavat oikeasti moottoripyöriä. Koitan olla sekoittamatta näitä kahta asiaa. En siksi, että haluaisin jotenkin lesoilla sillä, että omistan nyt moottoripyörän vaan yksinkertaisesti siksi, että jotkut ihmiset, myös aikuiset, todella ajavat mopoilla.
Ostin mopon kun olin jo täyttänyt 30 vuotta. Toiset ostavat Audi TT:n, mutta minä ostin mopon. Enkä mitä tahansa mopoa, vaan Tekniikan Maailman testivoittajan Kymco Agility Fat 50 -merkkisen mopon. Sillä ajelin tasan kaksi vuotta sitten samaan duuniin, jossa nyt olen.
Kun ostin mopon, ajattelin, että ajelen sillä ainakin pari vuotta. Olihan siinä kahden vuoden takuukin, koska sen uutena ostin. En ollut eläissäni ennen ajanut mopolla ennen kuin Biketeamin pihassa kun kaupat oli jo tehty. Tuliko vaaratilanteita? No varsinaisesti ei. Tosin täytyy myöntää, että paremminkin olisin voinut olla valmistautunut. Vaikka mentaaliharjoituksella olin totuttautunut ajatukseen, että kaasua väännetään kahvasta ja käsijarruilla jarrutetaan, ei motoriikka silti heti totellut täydellisesti. Olihan vauhti paljon kovempi kuin mitä polkupyörällä ajetaan. Ja Kymco kuitenkin painoi noin sata kiloa.
Miksi sitten nyt ajelen Erkillä vaikka budjetoitu mopoiluaikani olisi juuri vasta päättynyt? Olisin voinut surrata erittäin halpoja kilometrejä pääkaupunkiseudulla kuluttaen keskimäärin 2,7 litraa ysivitosta satasella.
Perustelin moposta luopumisen itselleni sillä, että mopolla jäin autojen jalkoihin jopa taajamassa. Ja sillä, että mopolla oli turvattoman tuntuista ajaa kevyenliikenteenväylällä jalankulkijoiden ja lastenrattaiden seassa. Ääneen en maininnut, että olisihan se kivempaa jos mopo kulkisi kovempaa ihan vain sen vauhdin takia. Tavallaan se ei ollutkaan yksi syistä. Vauhti pelotti minua, koska tiesin, että mopollakin voisi ajaa kuolettavan onnettomuuden.
No nyt aikaslottini kirjoittamiselle päättyi kuin seinään. Enkä vieläkään päässyt Kärpäseen asti. Mutta kerron siitäkin vielä joskus. Sen verran voin paljastaa, ettei Kärpänen ollut mopo.
perjantai 30. syyskuuta 2011
Kesä keskellä syksyä
Matka: kouluun Vapaala-Pasila-Vapaala
Ihan kuin syyskuu olisi halunnut muistuttaa, että kesäpäiviä voi esiintyä vielä tässäkin kuussa. Ulkona on todella lämmintä. Hesarin sääsivut lupasivat +20 astetta. Bilteman lämpömittari makkarin seinässä näyttää tällä hetkellä lukemaa +26, tosin auringossa.
Kävin koululla allekirjoittamassa työelämäyhteyksiin liittyvän sopimuksen ja menin tietenkin prätkällä. Tapasin tiellä riehakkaita moikkailijoita ja aikaisin töistä kirmanneita motoristeja. Erkkikin oli kesäpäivästä ihan erkkinä ja käynnistyi ensimmäisellä.
Lähdin kevennetyssä varustuksessa ja vanhassa avokypärässä, mutta silti tuli kuuma. Pitkät kalsarit olisi voinut jättää farkkujen alta pois.
Oli kivaa. Todennäköisesti eletään ensi toukokuuta kun seuraavan kerran on vastaava ajokeli.
Ihan kuin syyskuu olisi halunnut muistuttaa, että kesäpäiviä voi esiintyä vielä tässäkin kuussa. Ulkona on todella lämmintä. Hesarin sääsivut lupasivat +20 astetta. Bilteman lämpömittari makkarin seinässä näyttää tällä hetkellä lukemaa +26, tosin auringossa.
Kävin koululla allekirjoittamassa työelämäyhteyksiin liittyvän sopimuksen ja menin tietenkin prätkällä. Tapasin tiellä riehakkaita moikkailijoita ja aikaisin töistä kirmanneita motoristeja. Erkkikin oli kesäpäivästä ihan erkkinä ja käynnistyi ensimmäisellä.
Lähdin kevennetyssä varustuksessa ja vanhassa avokypärässä, mutta silti tuli kuuma. Pitkät kalsarit olisi voinut jättää farkkujen alta pois.
Oli kivaa. Todennäköisesti eletään ensi toukokuuta kun seuraavan kerran on vastaava ajokeli.
Kyysäämistä
Matka: töihin ja iltaohjelmaan Vapaala-Kilo-Lintuvaara-Konala-Vapaala
Kilometrejä ei paljoa kerry, vaikka sitä tuleekin surrattua pääkaupunkiseudulla edes takas. Hain töiden jälkeen motoristikaverini Jannen MP-Controlin pihasta ja ajelimme Erkillä kaksi päällä Konalaan pelailemaan.
Taajaman hidasajelu kaveri kyydissä olikin ehkä päivän kohokohta. Koko lajin harrastaminen sai ihan uusia ulottuvuuksia kun pyörän selässä oli 200 kg lihaa ja varusteita.
Janne istui takana ja minä ajoin. Matka Konalaan oli lyhyt, mutta haasteellinen. Varsinaisia vaaratilanteita emme kohdanneet, mutta olisimme käyneet kokonaisuutena esimerkiksi fysiikantunnille, jossa esitellään hyrrävoiman ominaisuuksia. Homman nimi on se, että moottoripyörä pysyy sitä paremmin pystyssä, mitä kovempaa sillä menee. Siis hyrrävoimien puolesta. En tässä puutu siihen, mitä vaaroja vauhti mahdollisesti aiheuttaa.
Janne kyydissä oli Erkin painopiste jossain ihan muualla, mitä normaalisti kun ajan yksin. Matkustajan penkki on paljon ylempänä kuin kuljettajan. Niin kuin suurin osa muistakin moottoripyöristä mitä tiedän, on Kawasakini muotoiltu niin, että matkustalla on omat jalkatapit melko korkealla ja matkustajan ei ole tarkoitus laskea jalkaansa maahan kun moottoripyörä pysähtyy esimerkiksi risteykseen. Tasaisella maalla tässä ei juurikaan esiinny ongelmaa, mutta esimerkiksi eräässä risteyksessä Konalan ja Lintuvaaran rajamailla oli vaikeuksia ottaa koko yhdistelmän paino oikealla jalalla vastaan kun risteyksessä oli yhtä aikaa ylämäki ja kallistus pientareelle. Asfaltti vietti siis jyrkästi penkkaan.
Kiroilin ääneen ja itsekseni visiirin huurun kun matkustimme kohti Konalaa. Teimme vielä ylimääräisen kaarroksen jollekin tuntemattomalle asuinalueelle kun emme oikein tunteneet reittiä. Toisaalta oli hauskaakin ja kiroilun lisäksi myös naureskelimme Jannen kanssa ääneen. Olimme varmaan jonkun mielestä huvittava näky: kaksi isoa miestä täydet moottoripyöräilyvarusteet päällä pienessä tihkusateessa ajamassa ympyrää eksyksissä jossain pihatiellä.
Suoralla Konalantiellä kun vihdoin pääsin kiihdyttämään noin viiteenkymppiin, oli meno oikein tasaista ja vaappumatonta. Hyrrävoimat pääsivät vauhtiin.
Pääsimme lopulta turvallisesti Konalaan, mutta pelien jälkeen jostain syystä Janne ei enää halunnut tulla kyytiini kotimatkalle. Hän valitsi mieluummin erään kaverin vaappumattoman autokyydin.
Erkki on toiminut ja käynnistynyt nyt ihan hyvin ensimmäisellä tai toisella starttausyrityksellä. Olisi kiva tietää vastaavan pyörän omistajilta, että onko tämä enenmmänkin normaalia, vai jokin orastava vika. Mielestäni on epänormaalia jos ei käynnisty ensimmäisellä. Mutta mistäpä minä sitä aloittelevana motoristina tietäisin varmasti. Ehkä kysyn asiasta huoltomieheltä seuraavan käynnin yhteydessä.
Kilometrejä ei paljoa kerry, vaikka sitä tuleekin surrattua pääkaupunkiseudulla edes takas. Hain töiden jälkeen motoristikaverini Jannen MP-Controlin pihasta ja ajelimme Erkillä kaksi päällä Konalaan pelailemaan.
Taajaman hidasajelu kaveri kyydissä olikin ehkä päivän kohokohta. Koko lajin harrastaminen sai ihan uusia ulottuvuuksia kun pyörän selässä oli 200 kg lihaa ja varusteita.
Janne istui takana ja minä ajoin. Matka Konalaan oli lyhyt, mutta haasteellinen. Varsinaisia vaaratilanteita emme kohdanneet, mutta olisimme käyneet kokonaisuutena esimerkiksi fysiikantunnille, jossa esitellään hyrrävoiman ominaisuuksia. Homman nimi on se, että moottoripyörä pysyy sitä paremmin pystyssä, mitä kovempaa sillä menee. Siis hyrrävoimien puolesta. En tässä puutu siihen, mitä vaaroja vauhti mahdollisesti aiheuttaa.
Janne kyydissä oli Erkin painopiste jossain ihan muualla, mitä normaalisti kun ajan yksin. Matkustajan penkki on paljon ylempänä kuin kuljettajan. Niin kuin suurin osa muistakin moottoripyöristä mitä tiedän, on Kawasakini muotoiltu niin, että matkustalla on omat jalkatapit melko korkealla ja matkustajan ei ole tarkoitus laskea jalkaansa maahan kun moottoripyörä pysähtyy esimerkiksi risteykseen. Tasaisella maalla tässä ei juurikaan esiinny ongelmaa, mutta esimerkiksi eräässä risteyksessä Konalan ja Lintuvaaran rajamailla oli vaikeuksia ottaa koko yhdistelmän paino oikealla jalalla vastaan kun risteyksessä oli yhtä aikaa ylämäki ja kallistus pientareelle. Asfaltti vietti siis jyrkästi penkkaan.
Kiroilin ääneen ja itsekseni visiirin huurun kun matkustimme kohti Konalaa. Teimme vielä ylimääräisen kaarroksen jollekin tuntemattomalle asuinalueelle kun emme oikein tunteneet reittiä. Toisaalta oli hauskaakin ja kiroilun lisäksi myös naureskelimme Jannen kanssa ääneen. Olimme varmaan jonkun mielestä huvittava näky: kaksi isoa miestä täydet moottoripyöräilyvarusteet päällä pienessä tihkusateessa ajamassa ympyrää eksyksissä jossain pihatiellä.
Suoralla Konalantiellä kun vihdoin pääsin kiihdyttämään noin viiteenkymppiin, oli meno oikein tasaista ja vaappumatonta. Hyrrävoimat pääsivät vauhtiin.
Pääsimme lopulta turvallisesti Konalaan, mutta pelien jälkeen jostain syystä Janne ei enää halunnut tulla kyytiini kotimatkalle. Hän valitsi mieluummin erään kaverin vaappumattoman autokyydin.
Erkki on toiminut ja käynnistynyt nyt ihan hyvin ensimmäisellä tai toisella starttausyrityksellä. Olisi kiva tietää vastaavan pyörän omistajilta, että onko tämä enenmmänkin normaalia, vai jokin orastava vika. Mielestäni on epänormaalia jos ei käynnisty ensimmäisellä. Mutta mistäpä minä sitä aloittelevana motoristina tietäisin varmasti. Ehkä kysyn asiasta huoltomieheltä seuraavan käynnin yhteydessä.
keskiviikko 28. syyskuuta 2011
Vaihdetaan Kawasaki ER-5 Toyota Corollaan
Matka: töihin Vapaala-Kilo-Vapaala
Mainittakoon nyt heti provosoivan otsikon takia, että mitään varsinaisia takaiskuja ei moottoripyöräilyssäni tänään tapahtunut. Juttelin vaan tauolla erään kameramiehen, Arskan, kanssa ja hän oli kovin tyytyväinen ajokkiinsa, joka on Toyota Corolla vuosimallia 1992.
Tarvitseeko kaiken olla niin vaikeaa? Onko kivaa joka aamu jännittää, että minkälainen sää on, että pääseekö vielä liikkeelle? Vanhassa autossa voi olla omat ongelmansa, mutta sentään sisällä olisi pääsääntöisesti lämmintä ja kuivaa. Alla olisi nastarenkaat ja renkaita olisi kahden sijaan neljä. Ei olisi riskiä kaatua. Ei tarvitsisi kypärää.
Entäs bussilla? Ei kiitos. Sitten menisin mieluummin vaikka polkupyörällä. Vapaalasta ei mene Kiloon suoraa bussia ja odotusaikojen kera olen polkupyörällä yhtä nopeasti perillä.
Nämä mietteet pääni sisällä lähden huomennakin töihin moottoripyörällä.
Voisin nopesti vielä kertoa moikkailusta. Kesällä oli paikoitellen jopa dorkaa moikkailla joka helvetin motoristille, joka vastaan tuli. Oli kaiken maailman huviajelijoita. Missä he ovat nyt kun hommasta on huvi kaukana? Tänään moikkailin kunnioituksella niitä kahta motoristia, jotka kohtasin. Moikkailusta tuli kerrankin hyvä olo. Tavallaan on siistiä, että joku jakaa ainakin osan niistä fiiliksistä, joita työmatkamotoristina koen.
Mainittakoon nyt heti provosoivan otsikon takia, että mitään varsinaisia takaiskuja ei moottoripyöräilyssäni tänään tapahtunut. Juttelin vaan tauolla erään kameramiehen, Arskan, kanssa ja hän oli kovin tyytyväinen ajokkiinsa, joka on Toyota Corolla vuosimallia 1992.
Tarvitseeko kaiken olla niin vaikeaa? Onko kivaa joka aamu jännittää, että minkälainen sää on, että pääseekö vielä liikkeelle? Vanhassa autossa voi olla omat ongelmansa, mutta sentään sisällä olisi pääsääntöisesti lämmintä ja kuivaa. Alla olisi nastarenkaat ja renkaita olisi kahden sijaan neljä. Ei olisi riskiä kaatua. Ei tarvitsisi kypärää.
Entäs bussilla? Ei kiitos. Sitten menisin mieluummin vaikka polkupyörällä. Vapaalasta ei mene Kiloon suoraa bussia ja odotusaikojen kera olen polkupyörällä yhtä nopeasti perillä.
Nämä mietteet pääni sisällä lähden huomennakin töihin moottoripyörällä.
Voisin nopesti vielä kertoa moikkailusta. Kesällä oli paikoitellen jopa dorkaa moikkailla joka helvetin motoristille, joka vastaan tuli. Oli kaiken maailman huviajelijoita. Missä he ovat nyt kun hommasta on huvi kaukana? Tänään moikkailin kunnioituksella niitä kahta motoristia, jotka kohtasin. Moikkailusta tuli kerrankin hyvä olo. Tavallaan on siistiä, että joku jakaa ainakin osan niistä fiiliksistä, joita työmatkamotoristina koen.
tiistai 27. syyskuuta 2011
Ruuhkaa ja motarilla ajoa
Matka: Kilo-Kirkkonummi-Vapaala
Aurinko paistoi ja oli kaunis syysiltapäivä kun lähdin töistä Kawasakillani kohti Kirkkonummea. Olin jo pari päivää sitten sopinut äitini kanssa, että menisin käymään kotona päivällisellä.
Erkki käynnistyi ilman pauketta ja puin päälleni liikaa vaatetta. En ole vähään aikaan ajanut kauniilla säällä ja pistin ainakin yhden alusvaatekappaleen liikaa ylleni. Kuumahkoa tunnetta lisäsi se, että tiellä 51 kohti Kirkkonummea iltapäiväruuhka mateli paikoin niin hitaasti, että jouduin laskemaan jopa kerran saappaani maahan. Matka Kirkkonummelle kesti noin 45 minuuttia.
Kehä kolmosen ja tien 51 risteyksessä vastaan tuli Googlen street view -auto. Jos kamera oli päällä ja kuvat päätyvät nettiin, niin valkokypäräisen Kawasaki ER-5:llä ajavan motoristin voi bongata kohta Googlen karttapalvelusta.
Ruuhkassa madellessani mietin moottoripyöräilijän mahdollisuuksia ohittaa ruuhka. Periaatteessa olisin voinut ohittaa liikkuvan jonon joko oikealta tai vasemmalta, mutta en ole vielä koskaan moista harrastanut. En ole varma siitä, mikä on laillilsta ja mikä ei. Ja ehkä laillisuutta enemmän minua huolettaa hätäinen autoilija, joka päättäisikin poiketa jonosta motoristin eteen. Jono kuitenkin melkein koko ajan liikkui ja en loppujen lopuksi kauhean kauaa joutunut hikisestä matelusta kärsimään.
Tie 51 kokee näköjään suuria muutoksia. En paikoitellen tunnistanut missä ajoin, vaikka tie on minulle entisenä kirkkonummelaisena erittäin tuttu. Sinänsä hienoa, että tietä parannetaan, koska pahat työmatkaliikenteen ruuhkat ovat välillä Espoo-Kirkkonummi käsittääkseni ihan arkipäivää.
Kirkkonummella söin vatsan täyteen äidin ja isän laittamaan hyvää ruokaa ja illan hämärtäessä lähdin paluumatkalle kohti Vantaata.
Ruuhkat olivat tietenkin jo hävinneet ja sain ajaa muilta tien käyttäjiltä melko rauhassa.
Kehä kolmosen motariosuuksilla Erkki rullasi kuin ajatus. Itse moottorissa, kunha se käynnistyy, ei ole mitään vikaa. Kawasaki tekee laatukoneita, sen voin allekirjoittaa. Moottori vastasi kaasuun iloisesti. Mukavimmat moottoriäänet ER-5 antaa mielestäni noin yhdeksässä tonnissa. Soundeista tulee mieleen joidenkin vanhojen leffojen, joiden nimiä en nyt saa mieleeni, prätkien äänet. Kolmetoistavuotiaaksi pyöräksi Erkki kulkee itse asiassa yllättävän hyvin.
No, oli miten oli. Kun pääsin kotiin, avasin Nettimoton ja aloin katsomaan uudempien pyörien hintoja. Vaikka Kawasakini kulkeekin hyvin, en jaksaisi elää siinä jännityksessä, mitä kostean ja kylmän ilman käynnistykset minulle tarjoilevat.
Aurinko paistoi ja oli kaunis syysiltapäivä kun lähdin töistä Kawasakillani kohti Kirkkonummea. Olin jo pari päivää sitten sopinut äitini kanssa, että menisin käymään kotona päivällisellä.
Erkki käynnistyi ilman pauketta ja puin päälleni liikaa vaatetta. En ole vähään aikaan ajanut kauniilla säällä ja pistin ainakin yhden alusvaatekappaleen liikaa ylleni. Kuumahkoa tunnetta lisäsi se, että tiellä 51 kohti Kirkkonummea iltapäiväruuhka mateli paikoin niin hitaasti, että jouduin laskemaan jopa kerran saappaani maahan. Matka Kirkkonummelle kesti noin 45 minuuttia.
Kehä kolmosen ja tien 51 risteyksessä vastaan tuli Googlen street view -auto. Jos kamera oli päällä ja kuvat päätyvät nettiin, niin valkokypäräisen Kawasaki ER-5:llä ajavan motoristin voi bongata kohta Googlen karttapalvelusta.
Ruuhkassa madellessani mietin moottoripyöräilijän mahdollisuuksia ohittaa ruuhka. Periaatteessa olisin voinut ohittaa liikkuvan jonon joko oikealta tai vasemmalta, mutta en ole vielä koskaan moista harrastanut. En ole varma siitä, mikä on laillilsta ja mikä ei. Ja ehkä laillisuutta enemmän minua huolettaa hätäinen autoilija, joka päättäisikin poiketa jonosta motoristin eteen. Jono kuitenkin melkein koko ajan liikkui ja en loppujen lopuksi kauhean kauaa joutunut hikisestä matelusta kärsimään.
Tie 51 kokee näköjään suuria muutoksia. En paikoitellen tunnistanut missä ajoin, vaikka tie on minulle entisenä kirkkonummelaisena erittäin tuttu. Sinänsä hienoa, että tietä parannetaan, koska pahat työmatkaliikenteen ruuhkat ovat välillä Espoo-Kirkkonummi käsittääkseni ihan arkipäivää.
Kirkkonummella söin vatsan täyteen äidin ja isän laittamaan hyvää ruokaa ja illan hämärtäessä lähdin paluumatkalle kohti Vantaata.
Ruuhkat olivat tietenkin jo hävinneet ja sain ajaa muilta tien käyttäjiltä melko rauhassa.
Kehä kolmosen motariosuuksilla Erkki rullasi kuin ajatus. Itse moottorissa, kunha se käynnistyy, ei ole mitään vikaa. Kawasaki tekee laatukoneita, sen voin allekirjoittaa. Moottori vastasi kaasuun iloisesti. Mukavimmat moottoriäänet ER-5 antaa mielestäni noin yhdeksässä tonnissa. Soundeista tulee mieleen joidenkin vanhojen leffojen, joiden nimiä en nyt saa mieleeni, prätkien äänet. Kolmetoistavuotiaaksi pyöräksi Erkki kulkee itse asiassa yllättävän hyvin.
No, oli miten oli. Kun pääsin kotiin, avasin Nettimoton ja aloin katsomaan uudempien pyörien hintoja. Vaikka Kawasakini kulkeekin hyvin, en jaksaisi elää siinä jännityksessä, mitä kostean ja kylmän ilman käynnistykset minulle tarjoilevat.
Pauketta, sadetta ja huurua
Matka: töihin Vapaala-Kilo
Lähdin töihin aamu seitsemän jälkeen ja jo taloyhtiön pihalla havaitsin, että töihin menosta tulisi märkä reissu. Satoi ihan kunnolla.
Parkkihallissa Erkki yski ja rele napsui. Ei käynnistynyt kolmannellakaan yrittämällä. Pidin aina käynnistyskertojen välillä pienen paussin, koska halusin välttää PAUKETTA, joka piru vie kuitenkin tapahtui neljännellä käynnistysyrityksellä ja, jonka seurauksena oikea korvani soi vähän vieläkin. Jostain helvetin syystä pakoputki paukahtaa kovaa jos pyörä ei parilla ensimmäisellä kerralla nätisti käynnisty.
Luulin jo, että osaan välttää paukahtamisen jos pidän tarpeeksi pitkän paussin käynnistysyrityksien välillä. Odottelin mielestäni tarpeeksi, mutta en Erkin mielestä. Taisi olla motoristikaverini Jussi, joka tiesi paukahtamisen johtuvan siitä, että pakoputkeen pääsee vähän bensahöyryä, joka sitten sopivalla hetkellä räjähtää. Paukkeen volyymitaso on luokkaa pienikaliiperinen käsiase.
Kun kerran aikaisemmin syksyllä paukautin Erkin duunipaikan pihassa iltavuoron päätteeksi, tuli koko tupakkapaikalla hengaillut työryhmä katsomaan, että mitä hittoa tapahtuu. Sitten kertoilin, että ei tässä mitään, käynnistelen vain moottoripyörääni.
Harmittaa. Olen pettynyt pyörääni. Vielä kesällä se tuntui niiin hyvältä ostokselta.
Toinen juttu, joka pisti aamulla vituttamaan lisää, oli sade ja siitä aiheutuva huuru.
Olen varustautunut hyvin. Minulla on vedenpitävä Kawasakin ajotakki sekä niin ikään vedenpitävät MP-asun ajohousut, -kengät ja -hanskat. En ole vielä kertaakaan kastunut nykyisen varustukseni alla. Vesisade ei siis siltä osin ole ongelma. Mutta palataanpa taas visiirin huurustumiseen.
Visiirini aloitti huurustumisen tällä kertaa jo Vapaalantien ja Rajatorpantien risteyksessä eli alle puolen kilometrin päässä kotoa! Kun pääsin Espoon puolelle oli näkökykyni jo selvästi heikentynyt. Jouduin sitten paikoitellen ajamaan visiiri auki, mikä puolestaan lisäsi kosteutta kypärän sisällä, koska naamaani satoi vettä. Auki ollessaan visiiri toki aina vähän tuulettui ja huurua vähän poistui ja pystyin taas hetkeksi sulkemaan luukun. Veivasin visiirin ylös ja alas työmatkan aikana viisitoista kertaa.
Päästyäni duunipaikan pihaan sade tietenkin loppui ja päivästä tuli aurinkoinen.
Lopputulemana menomatkasta töihin en niinkään ollut vihainen huurustumisesta. Se oli vain asia, joka tapahtuu. Enemmän vihainen olin pyörän paukutuksesta ja siitä, että en tällä hetkellä luota siihen, että pystyisin ajamaan sillä kovin huonommilla keleillä yksinkertaisesti siitä syystä, etten saa sitä käyntiin.
Duunista jatkoin suoraan Kirkkonummelle moikkaamaan vanhempiani. Kirjoitan siitä seuraavan tarinan.
Lähdin töihin aamu seitsemän jälkeen ja jo taloyhtiön pihalla havaitsin, että töihin menosta tulisi märkä reissu. Satoi ihan kunnolla.
Parkkihallissa Erkki yski ja rele napsui. Ei käynnistynyt kolmannellakaan yrittämällä. Pidin aina käynnistyskertojen välillä pienen paussin, koska halusin välttää PAUKETTA, joka piru vie kuitenkin tapahtui neljännellä käynnistysyrityksellä ja, jonka seurauksena oikea korvani soi vähän vieläkin. Jostain helvetin syystä pakoputki paukahtaa kovaa jos pyörä ei parilla ensimmäisellä kerralla nätisti käynnisty.
Luulin jo, että osaan välttää paukahtamisen jos pidän tarpeeksi pitkän paussin käynnistysyrityksien välillä. Odottelin mielestäni tarpeeksi, mutta en Erkin mielestä. Taisi olla motoristikaverini Jussi, joka tiesi paukahtamisen johtuvan siitä, että pakoputkeen pääsee vähän bensahöyryä, joka sitten sopivalla hetkellä räjähtää. Paukkeen volyymitaso on luokkaa pienikaliiperinen käsiase.
Kun kerran aikaisemmin syksyllä paukautin Erkin duunipaikan pihassa iltavuoron päätteeksi, tuli koko tupakkapaikalla hengaillut työryhmä katsomaan, että mitä hittoa tapahtuu. Sitten kertoilin, että ei tässä mitään, käynnistelen vain moottoripyörääni.
Harmittaa. Olen pettynyt pyörääni. Vielä kesällä se tuntui niiin hyvältä ostokselta.
Toinen juttu, joka pisti aamulla vituttamaan lisää, oli sade ja siitä aiheutuva huuru.
Olen varustautunut hyvin. Minulla on vedenpitävä Kawasakin ajotakki sekä niin ikään vedenpitävät MP-asun ajohousut, -kengät ja -hanskat. En ole vielä kertaakaan kastunut nykyisen varustukseni alla. Vesisade ei siis siltä osin ole ongelma. Mutta palataanpa taas visiirin huurustumiseen.
Visiirini aloitti huurustumisen tällä kertaa jo Vapaalantien ja Rajatorpantien risteyksessä eli alle puolen kilometrin päässä kotoa! Kun pääsin Espoon puolelle oli näkökykyni jo selvästi heikentynyt. Jouduin sitten paikoitellen ajamaan visiiri auki, mikä puolestaan lisäsi kosteutta kypärän sisällä, koska naamaani satoi vettä. Auki ollessaan visiiri toki aina vähän tuulettui ja huurua vähän poistui ja pystyin taas hetkeksi sulkemaan luukun. Veivasin visiirin ylös ja alas työmatkan aikana viisitoista kertaa.
Päästyäni duunipaikan pihaan sade tietenkin loppui ja päivästä tuli aurinkoinen.
Lopputulemana menomatkasta töihin en niinkään ollut vihainen huurustumisesta. Se oli vain asia, joka tapahtuu. Enemmän vihainen olin pyörän paukutuksesta ja siitä, että en tällä hetkellä luota siihen, että pystyisin ajamaan sillä kovin huonommilla keleillä yksinkertaisesti siitä syystä, etten saa sitä käyntiin.
Duunista jatkoin suoraan Kirkkonummelle moikkaamaan vanhempiani. Kirjoitan siitä seuraavan tarinan.
maanantai 26. syyskuuta 2011
Uusi viikko alkoi huurussa
Matka: töihin Vapaala-Kilo-Vapaala
Iltavuoroputki vaihtui aamuvuoroon ja matkustin töihin aamu seitsemän ruuhkassa. Ajelin tuttua reittiä Rajatorpantie-Riihiniityntie-Turuntie. Voisi joskus piruuttain kokeilla taas Kehää ja Turun motaria, mutta sitten pitäisi olla tarpeeksi luppoaikaa jos joudunkin seisomaan ruuhkassa. Rajatorpantien reitillä ei varsinaista seisomisruuhkaa ole ja ajoaika on noin 25 minuuttia.
Mitään kummallista meno- tai paluumatkalla ei tapahtunut, mutta voisinpa vaikka kertoa eräästä kaikkia motoristeja koskettavasta ongelmasta eli visiirin huurtumisesta.
Kävin aamulla suihkussa ja hiukseni jäivät vähän märiksi. Uskoisin tämän seikan vauhdittaneen visiirin sisäpinnan huurtumista. Visiiri huurtui niinkin paljon, että Turuntielle päästyäni visiirin alareunaan tiivistynyt kosteus jo helmeili. Autoilijatkin joutuvat huolehtimaan tuulilasin huurtumattomuudesta, mutta yleensä vasta paljon paljon myöhemmin syksyllä tai melkeinpä vasta talvella.
Motoristikaverini Janne tokaisi joskus aikaisemmin, että ajan liian hiljaa jos visiiri pääsee huurtumaan. Voi olla näin, mutta aamuruuhkassa taajamassa on paha ajella yhtään kovempaa, mitä jono etenee.
Avaan visiirin toki liikennevaloissa, jolloin osa höyrystä pääsee haihtumaan, mutta mitä pidemmälle Kiloa kohti pääsin, sitä enemmän vesihöyryssä visiiri sisäpuolelta oli.
Suurin ongelma visiirin huurtumisesta tietenkin on haitta näkyvyydelle. En koe, että huurtuminen olisi aiheuttanut minulle vielä vaaratilanteita, mutta riskitekijä se silti on.
Kesällä visiiri ei juurikaan huurru. Lukion fysiikalla päättelen, että sitä enemmän visiiri huurustuu, mitä kylmempi ulkona on. Ja tietenkin mitä enemmän kosteutta on kypärän sisällä.
Jätän huomenaamuna hiukseni pesemättä.
Kylmenevästä säästä johtuen ja Suomen syksyn realiteetit huomioiden kävin ostamassa Stadiumista tuulitakin. En suinkaan moottoripyöräilyyn vaan polkupyöräilyyn. Ja en sentään visiirin huuruilun vuoksi. Lokakuussa saattaa tulla jo pakkasia ja silloin Erkki joutuu viimeistään jäämään parkkihalliin.
Iltavuoroputki vaihtui aamuvuoroon ja matkustin töihin aamu seitsemän ruuhkassa. Ajelin tuttua reittiä Rajatorpantie-Riihiniityntie-Turuntie. Voisi joskus piruuttain kokeilla taas Kehää ja Turun motaria, mutta sitten pitäisi olla tarpeeksi luppoaikaa jos joudunkin seisomaan ruuhkassa. Rajatorpantien reitillä ei varsinaista seisomisruuhkaa ole ja ajoaika on noin 25 minuuttia.
Mitään kummallista meno- tai paluumatkalla ei tapahtunut, mutta voisinpa vaikka kertoa eräästä kaikkia motoristeja koskettavasta ongelmasta eli visiirin huurtumisesta.
Kävin aamulla suihkussa ja hiukseni jäivät vähän märiksi. Uskoisin tämän seikan vauhdittaneen visiirin sisäpinnan huurtumista. Visiiri huurtui niinkin paljon, että Turuntielle päästyäni visiirin alareunaan tiivistynyt kosteus jo helmeili. Autoilijatkin joutuvat huolehtimaan tuulilasin huurtumattomuudesta, mutta yleensä vasta paljon paljon myöhemmin syksyllä tai melkeinpä vasta talvella.
Motoristikaverini Janne tokaisi joskus aikaisemmin, että ajan liian hiljaa jos visiiri pääsee huurtumaan. Voi olla näin, mutta aamuruuhkassa taajamassa on paha ajella yhtään kovempaa, mitä jono etenee.
Avaan visiirin toki liikennevaloissa, jolloin osa höyrystä pääsee haihtumaan, mutta mitä pidemmälle Kiloa kohti pääsin, sitä enemmän vesihöyryssä visiiri sisäpuolelta oli.
Suurin ongelma visiirin huurtumisesta tietenkin on haitta näkyvyydelle. En koe, että huurtuminen olisi aiheuttanut minulle vielä vaaratilanteita, mutta riskitekijä se silti on.
Kesällä visiiri ei juurikaan huurru. Lukion fysiikalla päättelen, että sitä enemmän visiiri huurustuu, mitä kylmempi ulkona on. Ja tietenkin mitä enemmän kosteutta on kypärän sisällä.
Jätän huomenaamuna hiukseni pesemättä.
Kylmenevästä säästä johtuen ja Suomen syksyn realiteetit huomioiden kävin ostamassa Stadiumista tuulitakin. En suinkaan moottoripyöräilyyn vaan polkupyöräilyyn. Ja en sentään visiirin huuruilun vuoksi. Lokakuussa saattaa tulla jo pakkasia ja silloin Erkki joutuu viimeistään jäämään parkkihalliin.
lauantai 24. syyskuuta 2011
Eilisen toisinto
Matka: töihin Vapaala-Kilo-Vapaala
Kadut eivät jostain syystä olleet yhtään sen ruuhkaisemmat kuin viime yönä, vaikka nyt meneillään on perjantai-lauantai -yö. Sekä mennessä että tullessa ajokeli oli hyvä.
Lähtiessä Erkki starttasi ensimmäisellä yrityksellä, mutta Kilossa äsken töistä lähtiessä, vasta kolmannella. Veikkaan syyksi kylmää konetta. Ja kosteutta. Illalla satoi ja pyörä sai valitettavasti duuniparkkipaikalla kylmän suihkun. Voisin melkein ottaa tavaksi, että pysäköin sen tästä lähtien teollisuushallin lipan alle vaikka siinä ei parkkiruutua olekaan. Tuskin se siinä on kenenkään tiellä. Viime yönä Erkki käynnistyi ensimmäisellä yrityksellä majailtuaan illan lipan alla.
Ehdin jo mainostamaan, että ajokeli oli hyvä. Tavallaan se oli hyvä, mutta nyt tullessa tie oli vähän märkä. Märkää tietä ei oikeastaan voi lukea hyväksi keliksi. Ajoin kaarteissa ylivarovasti. Moottoripyörällä ei ole samaa pelivaraa kuin autolla. Jos pito lähtee ja ajoneuvo alkaa luisumaan tangentin suuntaan, seuraa siitä prätkällä yleensä kaatuminen. Tai näin ainakin oletan. Autolla pystyy helpostin kokeilemaan pidon rajoja. Mitä nyt pienellä iälläni olen talviautoilua ehtinyt harrastamaan, niin autolla on helppo kokeilla sopivan vauhdin raja siitä, että milloin auto alkaa puskemaan. Sitten vaan himmaa kaasua ja ajo jatkuu sinne minne renkaat näyttävät. Pärrällä en tätä rajaa ole koskaan uskaltanut kokeilla.
Kadut eivät jostain syystä olleet yhtään sen ruuhkaisemmat kuin viime yönä, vaikka nyt meneillään on perjantai-lauantai -yö. Sekä mennessä että tullessa ajokeli oli hyvä.
Lähtiessä Erkki starttasi ensimmäisellä yrityksellä, mutta Kilossa äsken töistä lähtiessä, vasta kolmannella. Veikkaan syyksi kylmää konetta. Ja kosteutta. Illalla satoi ja pyörä sai valitettavasti duuniparkkipaikalla kylmän suihkun. Voisin melkein ottaa tavaksi, että pysäköin sen tästä lähtien teollisuushallin lipan alle vaikka siinä ei parkkiruutua olekaan. Tuskin se siinä on kenenkään tiellä. Viime yönä Erkki käynnistyi ensimmäisellä yrityksellä majailtuaan illan lipan alla.
Ehdin jo mainostamaan, että ajokeli oli hyvä. Tavallaan se oli hyvä, mutta nyt tullessa tie oli vähän märkä. Märkää tietä ei oikeastaan voi lukea hyväksi keliksi. Ajoin kaarteissa ylivarovasti. Moottoripyörällä ei ole samaa pelivaraa kuin autolla. Jos pito lähtee ja ajoneuvo alkaa luisumaan tangentin suuntaan, seuraa siitä prätkällä yleensä kaatuminen. Tai näin ainakin oletan. Autolla pystyy helpostin kokeilemaan pidon rajoja. Mitä nyt pienellä iälläni olen talviautoilua ehtinyt harrastamaan, niin autolla on helppo kokeilla sopivan vauhdin raja siitä, että milloin auto alkaa puskemaan. Sitten vaan himmaa kaasua ja ajo jatkuu sinne minne renkaat näyttävät. Pärrällä en tätä rajaa ole koskaan uskaltanut kokeilla.
perjantai 23. syyskuuta 2011
Mukavaa yöajoa
Matka: töihin Vapaala-Kilo-Vapaala
Nyt en valita mistään.
Yöllä on parhaimmillaan hienoa ajaa. Juuri äsken kotimatkalla oli kuiva ajokeli ja sopiva lämpötila. Kaupunki on ihan erilainen kuin päivällä. On vuorotyössä hyvätkin puolensa. Arvostan öistä tunnelmaa ja autioita teitä.
Nyt en valita mistään.
Yöllä on parhaimmillaan hienoa ajaa. Juuri äsken kotimatkalla oli kuiva ajokeli ja sopiva lämpötila. Kaupunki on ihan erilainen kuin päivällä. On vuorotyössä hyvätkin puolensa. Arvostan öistä tunnelmaa ja autioita teitä.
torstai 22. syyskuuta 2011
Voi ajaminen olla hauskaakin
Matka: töihin Vapaala-Kilo-Vapaala
Olen toistaiseksi ehkä antanut ymmärtää, että moottoripyöräily olisi pelkkää ongelmista selviytymistä. On totta, että 13-vuotiaalla moottoripyörällä ajaminen syksyn sateissa ja kurassa voi tuottaa omistajalleen haasteita, mutta liittyy toimintaan myös paljon positiivisia asioita.
Tietyllä tasolla moottoripyöräilyä täytyy harrastaa. Vaikka en harrastakaan lajia sen itsensä vuoksi, niin joudun olemaan perillä tietyistä perusasioista. Moottoripyöräilyyn kuuluu olennaisena kuljettajan henkilökohtainen varustus ja moottoripyörän käsittely. Autoiluun verrattuna motoristi joutuu aina pukeutumaan ennen liikkeelle lähtöä. Moni autoilija tai jalankulkija ei ehkä ymmärrä, että moottoripyörän selässä tulee Suomessa lähes aina kylmä. Kesällä on kahden käden sormilla laskettavissa hellepäivät, jolloin motoristin tarkenee hypätä pyörän selkään rantavarustuksessa lisäten siihen pelkän kypärän. Itseasiassa perus Suomen kylmä kesä, jollaisia vielä joskus ennen näitä kummallisia hellekesiä oli, ei välttämättä tarjoa yhtään niin lämmintä päivää, että prätkällä tarkenisi ajaa moottoritienopeutta t-paidassa. Tähän väliin kaikki vanhat motoristit voivat tarjota eriävän mielipiteensä, mutta minä olen äsken sanomaani mieltä.
Mutta, itse asiaan siis. Minun piti kertoa siitä, miksi moottoripyöräily voi olla hauskaa, jopa syksyisenä yönä.
Jokainen matka on eri lailla haaste kuin autolla, varsinkin kun olen vielä aloittelija. Periaatteessa motoristin on mahdollista menettää henkensä joka ikinen kerta kun hän pyörän selkään nousee. No, periaatteessa sama lause pitää paikkansa myös polkupyöräilyssä tai autoilussa, mutta moottoripyöräilyn kohdalla lause on eri lailla totta. Kuinka usein saamme lehdistä lukea, että polkupyöräilijä kaaduttuaan luisui päin liikennemerkkiä ja kuoli? Moottoripyöräilyssä vaarallisinta ei välttämättä ole itse kaatuminen vaan sitten johonkin törmääminen suurella nopeudella.
Hmm.. Edelleen, minun piti kirjoittaa siitä, miksi ajaminen on hauskaa. Tavallaan olinkin tulossa siihen.
Tiedostan moottoripyörää ajaessani, että leikin tulella. Mutta toisaalta tiedostan myös sen, että tekemällä asiat oikein, voin moottoripyörän selässä olla ihan yhtä turvassa kuin auton metallikuoren sisällä tai polkupyörän selässä nopeudessa 25 km/h. Asioiden oikein tekeminen onkin sitten se haaste, josta pitää suoriutua jokaisella kerralla kun liikenteeseen lähtee.
Tavallaan hauskaa on siis se vastuu, joka minulla on itsestäni motoristina. Jokaisessa moottoripyörässä on niin paljon tehoa, että sillä voi kiihdyttää ja ajaa liian kovaa.
Vuorotyöläisellä on nyt vähän ajatus hukassa.. Kuuluuko blogiteksti julkaista jos ajatus on hukassa? Kyllä pitää, eihän blogi sitten mitenkään eroaisi viimeiseen asti hiotusta romaanista tai raportista.
Palaan moottoripyöräilyn hauskuuteen myöhemmin..
Olen toistaiseksi ehkä antanut ymmärtää, että moottoripyöräily olisi pelkkää ongelmista selviytymistä. On totta, että 13-vuotiaalla moottoripyörällä ajaminen syksyn sateissa ja kurassa voi tuottaa omistajalleen haasteita, mutta liittyy toimintaan myös paljon positiivisia asioita.
Tietyllä tasolla moottoripyöräilyä täytyy harrastaa. Vaikka en harrastakaan lajia sen itsensä vuoksi, niin joudun olemaan perillä tietyistä perusasioista. Moottoripyöräilyyn kuuluu olennaisena kuljettajan henkilökohtainen varustus ja moottoripyörän käsittely. Autoiluun verrattuna motoristi joutuu aina pukeutumaan ennen liikkeelle lähtöä. Moni autoilija tai jalankulkija ei ehkä ymmärrä, että moottoripyörän selässä tulee Suomessa lähes aina kylmä. Kesällä on kahden käden sormilla laskettavissa hellepäivät, jolloin motoristin tarkenee hypätä pyörän selkään rantavarustuksessa lisäten siihen pelkän kypärän. Itseasiassa perus Suomen kylmä kesä, jollaisia vielä joskus ennen näitä kummallisia hellekesiä oli, ei välttämättä tarjoa yhtään niin lämmintä päivää, että prätkällä tarkenisi ajaa moottoritienopeutta t-paidassa. Tähän väliin kaikki vanhat motoristit voivat tarjota eriävän mielipiteensä, mutta minä olen äsken sanomaani mieltä.
Mutta, itse asiaan siis. Minun piti kertoa siitä, miksi moottoripyöräily voi olla hauskaa, jopa syksyisenä yönä.
Jokainen matka on eri lailla haaste kuin autolla, varsinkin kun olen vielä aloittelija. Periaatteessa motoristin on mahdollista menettää henkensä joka ikinen kerta kun hän pyörän selkään nousee. No, periaatteessa sama lause pitää paikkansa myös polkupyöräilyssä tai autoilussa, mutta moottoripyöräilyn kohdalla lause on eri lailla totta. Kuinka usein saamme lehdistä lukea, että polkupyöräilijä kaaduttuaan luisui päin liikennemerkkiä ja kuoli? Moottoripyöräilyssä vaarallisinta ei välttämättä ole itse kaatuminen vaan sitten johonkin törmääminen suurella nopeudella.
Hmm.. Edelleen, minun piti kirjoittaa siitä, miksi ajaminen on hauskaa. Tavallaan olinkin tulossa siihen.
Tiedostan moottoripyörää ajaessani, että leikin tulella. Mutta toisaalta tiedostan myös sen, että tekemällä asiat oikein, voin moottoripyörän selässä olla ihan yhtä turvassa kuin auton metallikuoren sisällä tai polkupyörän selässä nopeudessa 25 km/h. Asioiden oikein tekeminen onkin sitten se haaste, josta pitää suoriutua jokaisella kerralla kun liikenteeseen lähtee.
Tavallaan hauskaa on siis se vastuu, joka minulla on itsestäni motoristina. Jokaisessa moottoripyörässä on niin paljon tehoa, että sillä voi kiihdyttää ja ajaa liian kovaa.
Vuorotyöläisellä on nyt vähän ajatus hukassa.. Kuuluuko blogiteksti julkaista jos ajatus on hukassa? Kyllä pitää, eihän blogi sitten mitenkään eroaisi viimeiseen asti hiotusta romaanista tai raportista.
Palaan moottoripyöräilyn hauskuuteen myöhemmin..
keskiviikko 21. syyskuuta 2011
Erkki tuli melkein kuntoon
Bussilla Lintuvaaraan ja Erkin nouto. Tapasin Samin hallin sisältä moottoripyörien keskeltä. Etsin katseellani tuttua Kawasakia ja sieltähän se löytyi suurine takalaukkuineen lajitoveriensa lomasta sivuseisontatukeen nojaten. Sami talutti pyörän ulos hallista ja aloitti huoltoon liittyvän jälkipalvelun.
Sami kertoi ja näytti kohta kohdalta mitä pyörään oli tehty. He olivat jopa paikallistaneet sähkövian syyn. Viallinen sähköjärjestelmän rele löytyi kuskin oikean polven kohdalta katteen alta. ER-5 kuuluu lajiltaan nakupyöriin, mutta siinä on muutama pieni muovinpala suojaamassa lähinnä sähköosia ja yhden tällaisen suojalevyn alla sijaitsivat siis startin sähköjärjestelmään kuuluvat releet. No, nyt tiedän senkin. He eivät kuitenkaan olleet vaihtaneet relettä, koska se oli Kawasaki ER-5:n erikoisosa ja sellaisen saisi vain maahantuojalta Sumekolta. Sami arveli, että viallinen rele ei tulisi ihan heti jättämään tielle, vaikka se ei täydellisesti toiminutkaan.
Hetken mietin, että laskenko jo mielessäni huollolle antamaani arvosanaa, koska relettä ei oltu vaihdettu. Minua ei henkilökohtaisesti kiinnostaisi lähteä Tikkurilaan, missä Sumeko sijaitsi, etsimään oikeaa relettä. En edes tiedä mikä rele periaatteessa on. Sami jatkoi selitystään, että rele olisi todella helppo vaihtaa itse. Jaa, helppo ehkä hänelle..
Juttelin Samin kanssa vielä hetken ja hyväksyin mielessäni rele-asian. Jos se olisi vaihdettu, olisi huollon hinta vähintään tuplaantuunut ellei kolminkertaistunut. Mitä MP-Controlin levottomista nettisivuista nyt kotona asian tarkistettuani ymmärsin, ei huoltoliike ole virallinen Kawasakin merkkikorjaamo. Toisaalta MP-Control ilmoittaa name-dropping -palkissaan olevan yhteistyössä SGN:n ja Sumekon kanssa, mutta eivät ilmeisesti niin läheisessä yhteistyössä, että heillä olisi esimerkiksi säännöllistä varaosien hakua heiltä.
Pyöräni seuraava määräaikaishuolto olisi mittarilukemassa 42 000 km, eli noin 1500 km:n päästä. Mielelläni veisin pyöräni MP-Controliin, mutta se tarkottaisi, että joutuisin etsimään releen itse, jos sen haluaisin vaihdettavaksi. Epäkäytännöllistä sanon minä. Taidan kysyä tarjouksen huollolle suoraan Sumekolta tai vaihtoehtoisesti Tuusmotorista, josta Erkin keväällä ostinkin. Hinta on edellä mainituissa paikoissa varmasti kalliimpi kuin MP-Controlissa, mutta enpähän joutuisi asioimaan kahdessa paikassa.
Kysyin muuten ohimennen Samilta, että paljonko MP-Controlissa maksaa talvisäilytys. Hinta yllätti minut, mutta tällä kertaa eri suuntaan kuin viimeksi. Talvisäilytys maksaisi 200 €! Jopa Tuusmotorissa, joka on muuten kalliimpi, on talvisäilytys halvempaa. Erkin mukana tulleista papereista ja kuiteista luin, että Erkki oli talvehtinyt Tuusmotorissa viime talven hintaan 130 €.
Sami kertoi ja näytti kohta kohdalta mitä pyörään oli tehty. He olivat jopa paikallistaneet sähkövian syyn. Viallinen sähköjärjestelmän rele löytyi kuskin oikean polven kohdalta katteen alta. ER-5 kuuluu lajiltaan nakupyöriin, mutta siinä on muutama pieni muovinpala suojaamassa lähinnä sähköosia ja yhden tällaisen suojalevyn alla sijaitsivat siis startin sähköjärjestelmään kuuluvat releet. No, nyt tiedän senkin. He eivät kuitenkaan olleet vaihtaneet relettä, koska se oli Kawasaki ER-5:n erikoisosa ja sellaisen saisi vain maahantuojalta Sumekolta. Sami arveli, että viallinen rele ei tulisi ihan heti jättämään tielle, vaikka se ei täydellisesti toiminutkaan.
Hetken mietin, että laskenko jo mielessäni huollolle antamaani arvosanaa, koska relettä ei oltu vaihdettu. Minua ei henkilökohtaisesti kiinnostaisi lähteä Tikkurilaan, missä Sumeko sijaitsi, etsimään oikeaa relettä. En edes tiedä mikä rele periaatteessa on. Sami jatkoi selitystään, että rele olisi todella helppo vaihtaa itse. Jaa, helppo ehkä hänelle..
Juttelin Samin kanssa vielä hetken ja hyväksyin mielessäni rele-asian. Jos se olisi vaihdettu, olisi huollon hinta vähintään tuplaantuunut ellei kolminkertaistunut. Mitä MP-Controlin levottomista nettisivuista nyt kotona asian tarkistettuani ymmärsin, ei huoltoliike ole virallinen Kawasakin merkkikorjaamo. Toisaalta MP-Control ilmoittaa name-dropping -palkissaan olevan yhteistyössä SGN:n ja Sumekon kanssa, mutta eivät ilmeisesti niin läheisessä yhteistyössä, että heillä olisi esimerkiksi säännöllistä varaosien hakua heiltä.
Pyöräni seuraava määräaikaishuolto olisi mittarilukemassa 42 000 km, eli noin 1500 km:n päästä. Mielelläni veisin pyöräni MP-Controliin, mutta se tarkottaisi, että joutuisin etsimään releen itse, jos sen haluaisin vaihdettavaksi. Epäkäytännöllistä sanon minä. Taidan kysyä tarjouksen huollolle suoraan Sumekolta tai vaihtoehtoisesti Tuusmotorista, josta Erkin keväällä ostinkin. Hinta on edellä mainituissa paikoissa varmasti kalliimpi kuin MP-Controlissa, mutta enpähän joutuisi asioimaan kahdessa paikassa.
Kysyin muuten ohimennen Samilta, että paljonko MP-Controlissa maksaa talvisäilytys. Hinta yllätti minut, mutta tällä kertaa eri suuntaan kuin viimeksi. Talvisäilytys maksaisi 200 €! Jopa Tuusmotorissa, joka on muuten kalliimpi, on talvisäilytys halvempaa. Erkin mukana tulleista papereista ja kuiteista luin, että Erkki oli talvehtinyt Tuusmotorissa viime talven hintaan 130 €.
Päiväni pyöräilijänä
Melkein sivuutin työmatkapolkupyöräilyn tältä päivältä, mutta Sami MP-Controlista soitti vartin liian myöhään. Olin menossa neljäksi töihin ja Sami ilmoitti minulle kolmelta huollon olevan valmis. En enää ehtinyt riittävällä aikavaralla bussilla Lintuvaaraan ja sieltä Erkillä Kiloon. Sitäpaitsi olin jo asennoitunut meneväni polkupyörällä töihin. Ulkona oli hyvä sää ja pyöräily ei edes tuntunut pahalta vaihtoehdolta.
Voin silti kertoa moottoripyöriin liittyvistä asioista, vaikka en sellaisella tänään ajanutkaan. Sami nimittäin kertoi minulle puhelimessa, mitä he Kawasakilleni olivat tehneet.
Ensimmäinen huoltokohde, eli kytkinvaijeri, ei kuulemma ollut rikki. He olivat purkaneet kytkinkahvan ja tarkastaneet vaijerin ja mitään varsinaista vikaa ei löytynyt. Rasvaus perään ja kytkin oli valmis. Minusta tämä kuulosti ihan hyvältä. Tärkeintä oli, että joku ammattilainen oli tarkastanut asian ja kytkin ei juuri nyt kaivannut muuta huoltoa. Naksuminen johtui ilmeisesti rasvan puutteesta ja kait siitä, että Erkki vain oli jo niin vanha, että pientä naksumista saattoi esiintyä.
Toinen huoltokohde oli takajarru. Sami ja pojat olivat säätäneet jarrun ja se oli nyt kuulemma kunnossa. Siistiä. Mitään osia ei siis tähänkään tarvinnut vaihtaa.
Kolmas kohde oli startti. Sami kertoi jostain releestä, joka ehkä oli huonossa kunnossa. He eivät olleet vaihtaneet sitä, mutta se olisi helppo vaihtaa itse. Sami näyttäisi sen minulle huomenna kun hakisin pyörän.
Ja mitä tämä kaikki palvelu ja huolto maksoi? Veikkauksia? Kun kysyin asiaa Samilta puhelun päätteeksi, niin hän vastasi, että puoli tuntia he olivat töitä tehneet, eli lasku olisi pyöreät kolme kymppiä. Kolme kymppiä! Eihän kolmella kympillä saa nykyään mitään mistään!
No, toisaalta en ole todennut huollon laatua vielä, koska pyörä yöpyy vielä tämän yön MacGyverin pahisten teollisuushallissa. Mutta vaikka huollon olisi suorittanut kaverini Kartsa, joka ei tiedä moottoripyöristä mitään, olisi se silti kohtuuhintaista.
Vaikka polkupyörällä olikin mukavaa ajella Kiloon ja takaisin, niin motorisoin itseni taas huomisesta lähtien. Joudun sitten kuitenkin polkupyörän selkään viimeistään marraskuussa kun pakkaset alkavat.
Voin silti kertoa moottoripyöriin liittyvistä asioista, vaikka en sellaisella tänään ajanutkaan. Sami nimittäin kertoi minulle puhelimessa, mitä he Kawasakilleni olivat tehneet.
Ensimmäinen huoltokohde, eli kytkinvaijeri, ei kuulemma ollut rikki. He olivat purkaneet kytkinkahvan ja tarkastaneet vaijerin ja mitään varsinaista vikaa ei löytynyt. Rasvaus perään ja kytkin oli valmis. Minusta tämä kuulosti ihan hyvältä. Tärkeintä oli, että joku ammattilainen oli tarkastanut asian ja kytkin ei juuri nyt kaivannut muuta huoltoa. Naksuminen johtui ilmeisesti rasvan puutteesta ja kait siitä, että Erkki vain oli jo niin vanha, että pientä naksumista saattoi esiintyä.
Toinen huoltokohde oli takajarru. Sami ja pojat olivat säätäneet jarrun ja se oli nyt kuulemma kunnossa. Siistiä. Mitään osia ei siis tähänkään tarvinnut vaihtaa.
Kolmas kohde oli startti. Sami kertoi jostain releestä, joka ehkä oli huonossa kunnossa. He eivät olleet vaihtaneet sitä, mutta se olisi helppo vaihtaa itse. Sami näyttäisi sen minulle huomenna kun hakisin pyörän.
Ja mitä tämä kaikki palvelu ja huolto maksoi? Veikkauksia? Kun kysyin asiaa Samilta puhelun päätteeksi, niin hän vastasi, että puoli tuntia he olivat töitä tehneet, eli lasku olisi pyöreät kolme kymppiä. Kolme kymppiä! Eihän kolmella kympillä saa nykyään mitään mistään!
No, toisaalta en ole todennut huollon laatua vielä, koska pyörä yöpyy vielä tämän yön MacGyverin pahisten teollisuushallissa. Mutta vaikka huollon olisi suorittanut kaverini Kartsa, joka ei tiedä moottoripyöristä mitään, olisi se silti kohtuuhintaista.
Vaikka polkupyörällä olikin mukavaa ajella Kiloon ja takaisin, niin motorisoin itseni taas huomisesta lähtien. Joudun sitten kuitenkin polkupyörän selkään viimeistään marraskuussa kun pakkaset alkavat.
maanantai 19. syyskuuta 2011
Huoltoon tuulihousuissa
Matka: Vapaala-Lintuvaara
Olin jo pari viikkoa sitten varannut pyörälleni huollon. Tuolloin päällimmäisenä mielessä oli pyörän käynnistämiseen liittyvä vika. Starttimoottori ei välillä pyörähtänyt, eli starttikoneisto ei edes inahtanut kun painoin starttinappia. Tämän vian takia Erkki ei tosin koskaan ehtinyt jättää tielle vaan pääsin yleensä liikkeelle toisella tai kolmannella käynnistämisellä. Tämä vika ei siis liittynyt sivuseisontatukeen vaan oli ilmennyt jo aiemmin.
Tähän väliin täytyy todeta, että lempinimi Erkki pyörämallille Kawasaki ER-5 ei todellakaan ole minun keksintöni. Miksi nimeäisin pyöräni Erkiksi kun siitä ensimmäisenä tulee mieleen ylä-asteen rehtorini Kirkkonummella? No, tsekkaa vaikka netistä, porukka kutsuu ER-5:sta Erkiksi.
Startti-vika ei ollut ainoa syy miksi huollon varasin. Kytkinkahva oli alkanut naksumaan ja pelkäsin kytkinvaijerin olevan rikki. Jos ymmärrän asian oikein, niin kytkinvaijerin kokonaan rikkoutuessa kytkin kytkee koko ajan eli vaihdetta ei oikein saa vaihdettua. Pyörä vaan jatkaisi matkaansa viimeisellä kytketyllä vaihteella eikä pysähtyisi ennen kuin esteeseen tai kun virrat kääntäisi avaimesta pois. Mahdolliset onnettomuusskenaariot, joita mielessäni rakentelin, osittain vauhdittivat huoltoajan varaamista.
Kolmas vika, jonka MP-Controllin ystävälliselle Samille jo puhelimessa luettelin, oli takajarru. Poljin tuntui painuvan koko ajan pidemmälle alas ja toisaalta jarruteho tuntui koko ajan olevan huonompi. Takajarru myös inisi jarrutettaessa ikävästi.
Minulla oli vapaapäivä ja nukuin yövuoroputken rasittamana puolille päivin. Ilman aamukahvia tai muita valmisteluja puin päälleni kevyen härövarustuksen, jolla uskoin selviäväni muutaman kilometrin matkan Lintuvaaraan ja sieltä bussilla takaisin kotiin. En yleensä ikinä ajanut lenkkareissa, mutta nyt tein poikkeuksen. Lupasin itselleni, etten ajaisi yli 60 km/h, mikä pienentäisi riskiä pyöräyttää nilkka ympäri mahdollisessa onnettomuustilanteessa. Vapaalasta Lintuvaaraan pääsi pikkuteitä ja suurimman osan ajasta ajoin niin hiljaa, että mopoilija olisi voinut ohittaa minut.
MP-Control -niminen moottoripyörien huoltoon erikoistunut liike löytyi Lintuvaaran perukoilta pienen teollisuusalueen keskeltä. Tai en tiedä kuuluuko se enää Lintuvaaraan, mutta ainakin kaikki kadunnimet olivat lintu sitä ja pikkulinnunraitti tätä.
Teollisuushalli ympäristöineen näytti paikalta, jossa voisi milloin vain ilman lavastamista kuvata kohtauksen esimerkiksi MacGyveriin. Paikalle olisi majoittautunut ryhmä pahiksia ja he pitivät Pete Thortonia panttivankinaan. Alue oli sopivan syrjäinen ja ränsistynyt, että siellä pystyi rauhassa suorittaa pahuuksiaan. Ihmemies-MacGyver käynnistäisi jonkin pihalla olevista osittain puretuista autoista ja ajattaisi sen päin teollisuushallin seinää. Tukehduttavalla kemikaalilla hän tainnuttaisi rikollisjoukon, mutta pelastaisi Pete Thortonin, jota kemikaali vain vähän yskittäisi.
Takaisin tosielämässä jätin Erkin sivujalalle MP-Controllin hallin eteen ja menin sisään avonaisesta ovesta. Hallissa oli 20-30 käytettyä mopoa, piikkiskootteria ja moottoripyörää. Muutamassa oli hintalappu ja pyörän perustiedot. Huollon lisäksi kaverit näköjään myös myivät pyöriä. Hallin reunassa oli pieni asiakastiski, jonka takaa näkyi huoltoalueen tilat. Tunnistin miehen tiskin takana Samiksi, koska sama ääni oli ottanut ajanvaraukseni vastaan. Sami puhui puhelimessa asiakkaan kanssa, jonka sammunut skootteri piti noutaa jostain kotiosoitteesta.
Samin lopetettua puhelunsa hän pääsi palvelemaan minua. Hän kirjoitti vikakuvauksen koneelle vasemmalla kädellä oikean ollessa niin rasvainen, että hän ei ilmeisesti halunnut lopullisesti tuhota firman näppäimistöä. Hän ystävällisesti kysyi minulta oliko huollolla kiire. Vastasin, että käytän pyörää työmatkaliikenteeseen, että joudun sitten menemään bussilla. Sami lupasi, että huolto hoidetaan mahdollisimman nopeasti, mutta siinä saattaisi mennä pari päivää jos he joutuisivat tilaamaan joitakin erikoisosia.
Härövatustukseni, johon kuuluivat tuulihousut, lenkkarit ja nahkatakki osoittautuivat matkan kokonaisuuden kannalta erinomaiseksi vaihtoehdoksi. Ajaessa ei tullut kylmä ja toisaalta bussissa matkalla kotiin ei tullut kuuma. Kypärän ja kaulabuffin jätin Erkin takaboksiin ja ne odottavat nyt Lintuvaarassa.
Olin jo pari viikkoa sitten varannut pyörälleni huollon. Tuolloin päällimmäisenä mielessä oli pyörän käynnistämiseen liittyvä vika. Starttimoottori ei välillä pyörähtänyt, eli starttikoneisto ei edes inahtanut kun painoin starttinappia. Tämän vian takia Erkki ei tosin koskaan ehtinyt jättää tielle vaan pääsin yleensä liikkeelle toisella tai kolmannella käynnistämisellä. Tämä vika ei siis liittynyt sivuseisontatukeen vaan oli ilmennyt jo aiemmin.
Tähän väliin täytyy todeta, että lempinimi Erkki pyörämallille Kawasaki ER-5 ei todellakaan ole minun keksintöni. Miksi nimeäisin pyöräni Erkiksi kun siitä ensimmäisenä tulee mieleen ylä-asteen rehtorini Kirkkonummella? No, tsekkaa vaikka netistä, porukka kutsuu ER-5:sta Erkiksi.
Startti-vika ei ollut ainoa syy miksi huollon varasin. Kytkinkahva oli alkanut naksumaan ja pelkäsin kytkinvaijerin olevan rikki. Jos ymmärrän asian oikein, niin kytkinvaijerin kokonaan rikkoutuessa kytkin kytkee koko ajan eli vaihdetta ei oikein saa vaihdettua. Pyörä vaan jatkaisi matkaansa viimeisellä kytketyllä vaihteella eikä pysähtyisi ennen kuin esteeseen tai kun virrat kääntäisi avaimesta pois. Mahdolliset onnettomuusskenaariot, joita mielessäni rakentelin, osittain vauhdittivat huoltoajan varaamista.
Kolmas vika, jonka MP-Controllin ystävälliselle Samille jo puhelimessa luettelin, oli takajarru. Poljin tuntui painuvan koko ajan pidemmälle alas ja toisaalta jarruteho tuntui koko ajan olevan huonompi. Takajarru myös inisi jarrutettaessa ikävästi.
Minulla oli vapaapäivä ja nukuin yövuoroputken rasittamana puolille päivin. Ilman aamukahvia tai muita valmisteluja puin päälleni kevyen härövarustuksen, jolla uskoin selviäväni muutaman kilometrin matkan Lintuvaaraan ja sieltä bussilla takaisin kotiin. En yleensä ikinä ajanut lenkkareissa, mutta nyt tein poikkeuksen. Lupasin itselleni, etten ajaisi yli 60 km/h, mikä pienentäisi riskiä pyöräyttää nilkka ympäri mahdollisessa onnettomuustilanteessa. Vapaalasta Lintuvaaraan pääsi pikkuteitä ja suurimman osan ajasta ajoin niin hiljaa, että mopoilija olisi voinut ohittaa minut.
MP-Control -niminen moottoripyörien huoltoon erikoistunut liike löytyi Lintuvaaran perukoilta pienen teollisuusalueen keskeltä. Tai en tiedä kuuluuko se enää Lintuvaaraan, mutta ainakin kaikki kadunnimet olivat lintu sitä ja pikkulinnunraitti tätä.
Teollisuushalli ympäristöineen näytti paikalta, jossa voisi milloin vain ilman lavastamista kuvata kohtauksen esimerkiksi MacGyveriin. Paikalle olisi majoittautunut ryhmä pahiksia ja he pitivät Pete Thortonia panttivankinaan. Alue oli sopivan syrjäinen ja ränsistynyt, että siellä pystyi rauhassa suorittaa pahuuksiaan. Ihmemies-MacGyver käynnistäisi jonkin pihalla olevista osittain puretuista autoista ja ajattaisi sen päin teollisuushallin seinää. Tukehduttavalla kemikaalilla hän tainnuttaisi rikollisjoukon, mutta pelastaisi Pete Thortonin, jota kemikaali vain vähän yskittäisi.
Takaisin tosielämässä jätin Erkin sivujalalle MP-Controllin hallin eteen ja menin sisään avonaisesta ovesta. Hallissa oli 20-30 käytettyä mopoa, piikkiskootteria ja moottoripyörää. Muutamassa oli hintalappu ja pyörän perustiedot. Huollon lisäksi kaverit näköjään myös myivät pyöriä. Hallin reunassa oli pieni asiakastiski, jonka takaa näkyi huoltoalueen tilat. Tunnistin miehen tiskin takana Samiksi, koska sama ääni oli ottanut ajanvaraukseni vastaan. Sami puhui puhelimessa asiakkaan kanssa, jonka sammunut skootteri piti noutaa jostain kotiosoitteesta.
Samin lopetettua puhelunsa hän pääsi palvelemaan minua. Hän kirjoitti vikakuvauksen koneelle vasemmalla kädellä oikean ollessa niin rasvainen, että hän ei ilmeisesti halunnut lopullisesti tuhota firman näppäimistöä. Hän ystävällisesti kysyi minulta oliko huollolla kiire. Vastasin, että käytän pyörää työmatkaliikenteeseen, että joudun sitten menemään bussilla. Sami lupasi, että huolto hoidetaan mahdollisimman nopeasti, mutta siinä saattaisi mennä pari päivää jos he joutuisivat tilaamaan joitakin erikoisosia.
Härövatustukseni, johon kuuluivat tuulihousut, lenkkarit ja nahkatakki osoittautuivat matkan kokonaisuuden kannalta erinomaiseksi vaihtoehdoksi. Ajaessa ei tullut kylmä ja toisaalta bussissa matkalla kotiin ei tullut kuuma. Kypärän ja kaulabuffin jätin Erkin takaboksiin ja ne odottavat nyt Lintuvaarassa.
sunnuntai 18. syyskuuta 2011
Huviajelu
Matka: Vapaala-Lahnus-Kivenlahti-Vapaala
Heräsin eilen siihen kun Kawasaki Z-750 ja Yamaha YZFR 6 laulattivat kierroksiaan noin 10 000 rpm tietämillä parvekkeemme alla. Aamuherätyksen tarjosi kaverini Janne ja Jussi. Jussi oli edellisenä päivänä ostanut uuden pyörän.
Joimme aamukahvit ja pojat houkuttelivat minut ajelulle. Olinhan nukkunut yövuoron jäljiltä jo kolme tuntia, niin olikin sopiva aika keksiä jotain tekemistä. Oli poutainen syyslauantai. Ajelin Jannen ja Jussin perässä rauhallisesti. Suuntasimme Vihdintietä pohjoiseen. Vastaan tuli paljon motoristeja. Moikkailimme kaikille niin kuin asiaan kuuluu.
Käännyimme etelään Velskolantielle. Tie oli kostea ja paikoin sillä oli syksyn lehtiä. Pojat ajoivat edellä kovempaa kuin minä. Mutkainen tie. Olen saanut ymmärtää, että juuri mutkainen asfalttitie on useimpien motoristien mielestä huvittelumielessä parasta mitä on. Itsekin ymmärrän asian viehätyksen, mutta en ole niin sinut ajotaitoni ja pyöräni kanssa, että liian haastavasta mutkaisesta ja mäkisestä tiestä nauttisin. Erään jyrkän vasemmalle kääntyvän mutkan kohdalla kallioon oli maalattu risti muistuttamaan siitä mitä lajin harrastajalle voi käydä jos liikaa innostuu.
Ajelin Velskolantien loppuun risti-symbolin herättämällä vakavuudella. Janne ja Jussi odottivat minua tyhjäkäynnillä Bodomintien risteyksessä.
Köröttelimme taajamassa rauhallisesti kohti Kivenlahden uutta Biltemaa. Liikennevalokeskusteluna meillä oli Jannen Zetan epäkuntoinen jarruvalo. Janne leikillään epäili Jussin rikkoneen sen kun he alkumatkan olivat ajaneet toistensa pyörillä. Motoristin on matkan aikana vaikeaa olla sosiaalinen, koska kulloisenkin keskustelun pituuden määrää punaisen liikennevalon ajallinen kesto.
Biltemassa hipelöimme ajovarusteita ja puhuimme eri merkkisten ketjurasvojen ominaisuuksista. Jussin mielestä Bilteman ketjurasva ei ollut mistään päin kotoisin. Ostin kypärähupun hintaan 11,99 €.
Heräsin eilen siihen kun Kawasaki Z-750 ja Yamaha YZFR 6 laulattivat kierroksiaan noin 10 000 rpm tietämillä parvekkeemme alla. Aamuherätyksen tarjosi kaverini Janne ja Jussi. Jussi oli edellisenä päivänä ostanut uuden pyörän.
Joimme aamukahvit ja pojat houkuttelivat minut ajelulle. Olinhan nukkunut yövuoron jäljiltä jo kolme tuntia, niin olikin sopiva aika keksiä jotain tekemistä. Oli poutainen syyslauantai. Ajelin Jannen ja Jussin perässä rauhallisesti. Suuntasimme Vihdintietä pohjoiseen. Vastaan tuli paljon motoristeja. Moikkailimme kaikille niin kuin asiaan kuuluu.
Käännyimme etelään Velskolantielle. Tie oli kostea ja paikoin sillä oli syksyn lehtiä. Pojat ajoivat edellä kovempaa kuin minä. Mutkainen tie. Olen saanut ymmärtää, että juuri mutkainen asfalttitie on useimpien motoristien mielestä huvittelumielessä parasta mitä on. Itsekin ymmärrän asian viehätyksen, mutta en ole niin sinut ajotaitoni ja pyöräni kanssa, että liian haastavasta mutkaisesta ja mäkisestä tiestä nauttisin. Erään jyrkän vasemmalle kääntyvän mutkan kohdalla kallioon oli maalattu risti muistuttamaan siitä mitä lajin harrastajalle voi käydä jos liikaa innostuu.
Ajelin Velskolantien loppuun risti-symbolin herättämällä vakavuudella. Janne ja Jussi odottivat minua tyhjäkäynnillä Bodomintien risteyksessä.
Köröttelimme taajamassa rauhallisesti kohti Kivenlahden uutta Biltemaa. Liikennevalokeskusteluna meillä oli Jannen Zetan epäkuntoinen jarruvalo. Janne leikillään epäili Jussin rikkoneen sen kun he alkumatkan olivat ajaneet toistensa pyörillä. Motoristin on matkan aikana vaikeaa olla sosiaalinen, koska kulloisenkin keskustelun pituuden määrää punaisen liikennevalon ajallinen kesto.
Biltemassa hipelöimme ajovarusteita ja puhuimme eri merkkisten ketjurasvojen ominaisuuksista. Jussin mielestä Bilteman ketjurasva ei ollut mistään päin kotoisin. Ostin kypärähupun hintaan 11,99 €.
lauantai 17. syyskuuta 2011
Motoristi on itse itsensä MacGyver
Ehkä otsikko on hieman harhaanjohtava. Ihan MacGyver-tason ihmeitä en pyörälleni tehnyt, mutta pääsin silla kuitenkin liikkeelle. Ja uskoakseni korjasin vian.
Varsinaista vikaa ei edes ollut, vaan kyse oli huollon puutteesta. Ajonesto toimii niin, että kun sivujalka on alhaalla, painaa jalka mäntää, joka painaa sähkökytkintä, joka sitten katkaisee pyörästä virrat jos sillä yrittää lähteä liikkeelle. Tämä kyseinen mäntä oli ajan saatossa ja syksyn kurakeleillä vähän jumiutunut.
Aluksi kun saavuimme Marjon kanssa autolla duunipaikkani parkkipaikalle, en tiennyt mitä muka aloin yrittämään tehdä. Olin yrittänyt saada paikalle sähköinsinöörikavereistani Juhaa ja Jussia, mutta kummallakin oli menoa. Asetuin makaamaan pyörän viereen niin, että näin metallinvärisen männän, joka jöpötti kumisukassa pyörän alla. Kokeilin sivujalan liikerataa ja jalka painoi mäntää. Mäntä ei vain palautunut kunnolla vaikka jalan veti takaisin sivulle. Vian korjausvälineinä toimivat vanhat kalsarit ja ketjurasva. Kalsareilla putsasin kumitulpan ja tapin, jonka jälkeen suihkutin hyvän määrän öljyä mäntään. Painelin mäntää sisään ja vedin kokonaan ulos ja pikkuhiljaa öljyn liukastamana se alkoi toimimaan niin kuin pitikin.
Hain kypärän ja loput ajovehkeet duunipaikan naulakosta ja ajelin prätkällä tieheni. Marjo ajoi autolla perässä. Matkalla kotiin kaikki toimi niin kuin pitikin ja liikkeellelähtöongelma näyttäisi nyt olevan ratkaistu. Pari pikkuvikaa pyörässä vielä on, joiden takia olen varannut huollon ylihuomiseksi. Kerron niistä vaikka huoltokäynnin jälkeen.
Varsinaista vikaa ei edes ollut, vaan kyse oli huollon puutteesta. Ajonesto toimii niin, että kun sivujalka on alhaalla, painaa jalka mäntää, joka painaa sähkökytkintä, joka sitten katkaisee pyörästä virrat jos sillä yrittää lähteä liikkeelle. Tämä kyseinen mäntä oli ajan saatossa ja syksyn kurakeleillä vähän jumiutunut.
Aluksi kun saavuimme Marjon kanssa autolla duunipaikkani parkkipaikalle, en tiennyt mitä muka aloin yrittämään tehdä. Olin yrittänyt saada paikalle sähköinsinöörikavereistani Juhaa ja Jussia, mutta kummallakin oli menoa. Asetuin makaamaan pyörän viereen niin, että näin metallinvärisen männän, joka jöpötti kumisukassa pyörän alla. Kokeilin sivujalan liikerataa ja jalka painoi mäntää. Mäntä ei vain palautunut kunnolla vaikka jalan veti takaisin sivulle. Vian korjausvälineinä toimivat vanhat kalsarit ja ketjurasva. Kalsareilla putsasin kumitulpan ja tapin, jonka jälkeen suihkutin hyvän määrän öljyä mäntään. Painelin mäntää sisään ja vedin kokonaan ulos ja pikkuhiljaa öljyn liukastamana se alkoi toimimaan niin kuin pitikin.
Hain kypärän ja loput ajovehkeet duunipaikan naulakosta ja ajelin prätkällä tieheni. Marjo ajoi autolla perässä. Matkalla kotiin kaikki toimi niin kuin pitikin ja liikkeellelähtöongelma näyttäisi nyt olevan ratkaistu. Pari pikkuvikaa pyörässä vielä on, joiden takia olen varannut huollon ylihuomiseksi. Kerron niistä vaikka huoltokäynnin jälkeen.
perjantai 16. syyskuuta 2011
Bussilla kotiin
Matka: töihin Vapaala-Kilo
No niin. Pyörä on Kilossa ja minä Vapaalassa.
Oli tosi hauskaa lähteä yövuoron jälkeen tallustamaan Keran juna-asemalle täydellisessä härövarustuksessa ja tukka pystyssä.
Yövuoron jälkeen Kilossa kone käynnistyi iloisesti ja lämpeni tasaiseen käyntiin. Mutta pyörä ei vaan millään lähtenyt liikkeelle. Se teki saman, mitä pari päivää sitten portilla. Nyt olen siinä käsityksessä, että kyse ei ole mistään nesteen haihtumisesta tai tukkoisuudesta vaan sähköviasta. Veikkaan, että pyörä luulee jalan olevan alhaalla, vaikka se ei ole. Kyseinen ongelma kun on aina ilmennyt silloin kun pyörä on käynyt sivujalalla esimerkiksi portin avaamisen yhteydessä.
On sinänsä kiva, että tähän Kawasakin malliin on rakennettu ajonesto jos jalka on alhaalla. Motoristi voisi aiheuttaa itselleen ja pyörälleen suurta vahinkoa jos ehtisi kiihdyttää kovaan vauhtiin ja kaartaa sitten vasemmalle jalka alhaalla. Kaatuisihan siinä. Mutta kiva olisi myös jos jalassa oleva kytkin toimisi niin kuin pitäisi.
Nolotti palata takaisin sisälle prätkäkamat päällä. Janne, yksi aamuvuoron kameramiehistä, sanoi "Lähe nyt jo nukkumaan", kun hän luuli minun palanneen hoitamaan jotain työasiaa.
Kuoriuduin ajovarusteista hiki päässä. Kylmän kelin ajovehkeet vastaavat eristykseltään pakkassään toppavarusteita ja niissä tulee heti hiki jos motoristi ei saa viilennysta ajoviimasta. Toisaalta varusteiden pitää olla paksut, että viimassa kuski pysyy normaalilämpötilassa. Mietin missä vermeissä sitten lähtisin junalle. T-paidassani luki tuotannon nimi edessä ja takana liian isolla. En halunnut lähteä se päällä häröilemään ruuhkajunaan. Myös ajosaappaat olivat paksut ja kuumat. Vitutti ja väsytti. Ehkä enemmän väsytti. Olin valvonut viimeiset 24 tuntia.
Matkustelin sitten neljän euron seutulipun voimalla Kerasta junalla Leppävaaraan ja sieltä bussilla Vapaalaan. Seuranani koululaiset ja työmatkalaiset. Varustukseni oli sisäkengät, collegeverkkarit ja liian paksu Kawasakin ajotakki. Kypärän ja loput ajokamat jätin duunipaikalle.
Kotiin päästyäni en jaksanut järjestellä pyörän noutoa tai huoltoon vientiä. Menin heti nukkumaan.
No niin. Pyörä on Kilossa ja minä Vapaalassa.
Oli tosi hauskaa lähteä yövuoron jälkeen tallustamaan Keran juna-asemalle täydellisessä härövarustuksessa ja tukka pystyssä.
Yövuoron jälkeen Kilossa kone käynnistyi iloisesti ja lämpeni tasaiseen käyntiin. Mutta pyörä ei vaan millään lähtenyt liikkeelle. Se teki saman, mitä pari päivää sitten portilla. Nyt olen siinä käsityksessä, että kyse ei ole mistään nesteen haihtumisesta tai tukkoisuudesta vaan sähköviasta. Veikkaan, että pyörä luulee jalan olevan alhaalla, vaikka se ei ole. Kyseinen ongelma kun on aina ilmennyt silloin kun pyörä on käynyt sivujalalla esimerkiksi portin avaamisen yhteydessä.
On sinänsä kiva, että tähän Kawasakin malliin on rakennettu ajonesto jos jalka on alhaalla. Motoristi voisi aiheuttaa itselleen ja pyörälleen suurta vahinkoa jos ehtisi kiihdyttää kovaan vauhtiin ja kaartaa sitten vasemmalle jalka alhaalla. Kaatuisihan siinä. Mutta kiva olisi myös jos jalassa oleva kytkin toimisi niin kuin pitäisi.
Nolotti palata takaisin sisälle prätkäkamat päällä. Janne, yksi aamuvuoron kameramiehistä, sanoi "Lähe nyt jo nukkumaan", kun hän luuli minun palanneen hoitamaan jotain työasiaa.
Kuoriuduin ajovarusteista hiki päässä. Kylmän kelin ajovehkeet vastaavat eristykseltään pakkassään toppavarusteita ja niissä tulee heti hiki jos motoristi ei saa viilennysta ajoviimasta. Toisaalta varusteiden pitää olla paksut, että viimassa kuski pysyy normaalilämpötilassa. Mietin missä vermeissä sitten lähtisin junalle. T-paidassani luki tuotannon nimi edessä ja takana liian isolla. En halunnut lähteä se päällä häröilemään ruuhkajunaan. Myös ajosaappaat olivat paksut ja kuumat. Vitutti ja väsytti. Ehkä enemmän väsytti. Olin valvonut viimeiset 24 tuntia.
Matkustelin sitten neljän euron seutulipun voimalla Kerasta junalla Leppävaaraan ja sieltä bussilla Vapaalaan. Seuranani koululaiset ja työmatkalaiset. Varustukseni oli sisäkengät, collegeverkkarit ja liian paksu Kawasakin ajotakki. Kypärän ja loput ajokamat jätin duunipaikalle.
Kotiin päästyäni en jaksanut järjestellä pyörän noutoa tai huoltoon vientiä. Menin heti nukkumaan.
keskiviikko 14. syyskuuta 2011
Ongelmat portilla, osa 2
Matka: töihin Vapaala-Kilo-Vapaala
Meneillään on jonkin asteinen syysmyrsky. Äskeisellä kotimatkalla kävivät mielessä uuden pyörän osto tai vaihtoehtoisesti auton osto.
Tällä kertaa päästin duunikaverit ensin portista ulos. Ja lämmitin pyörää pidempään. Silti sama ongelma toistui kuin viime yönä portilla.
Vedin portin kiinni takanani, pyörä oli jalalla tyhjäkäynnillä. Asetuin pyörän selkään, jalka ylös, ykkönen sisään ja lähdin liikkeelle. Tai oli tarkoitus lähteä liikkeelle. Kone teki ihan saman tepposen kuin eilen. Mutta minä olin valmistautunut. Kun tuntui, että kone sammuu, eikä pyörä liiku, puristin kytkintä uudelleen ja nostin kierroksia. Jes, kone ei sammunut. Mutta ei motoristi myöskään päässyt liikkeelle.
Aina kun nostin kytkintä, kone meinasi tukehtua. Alkoi jurppimaan. Tällaista ei ollut vielä koskaan tapahtunut. Huudatin konetta kovemmilla kierroksilla, mutta silti moottori tukehtui aina kun nostin kytkintä. Normaalisti liikkeelle pystyi lähtemään 3000-4000 kierroksilla, mutta nyt kone tukehtui jopa kuudessa tonnissa.Tiesin, että herättäisin kohta kiinteistön talkkarin, jonka kämppä sijaitsi teollisuushallin yhteydessä portin luona.
Tepsuttelin pyörää eteenpäin pyörän selästä lihasvoimin vaihde vapaalla. Lykin itseni etuparkkipaikalle.
Mitään dramaattista tässä ei tietenkään ollut. Kyse ei ollut elämän ja kuoleman asiasta, että pääsisinkö liikkeelle vai en. Lähinnä vitutti se, että jokin asia ei toiminut niin kuin piti ja minä en tiennyt mistä tämä toimimattomuus johtui. Lähetin avovaimolleni Marjolle tekstiviestin, että en pääse liikkelle. Hän varmasti jo nukkui. Kännykän kello oli 00.17.
Huudatin kiinteistön etuparkkipaikalla konetta ja koetin lähteä liikkeelle. Sama kaava toistui. Kone tukehtui aina kun nostin kytkintä. Lopulta sammutin virrat, laitoin pyörän jalalle ja nousin seisomaan. Hengähdin hetken. Alkoi satamaan.
Kutojantietä pitkin ajoi rekkoja myös keskellä yötä. Ilmeisesti Inexilläkään ei nukuttu. Joku muukin teki kolmivuorotyötä.
Ilman sen kummempaa lisädraamaa nousin parin minuutin päästä pyörän selkään ja ajoin kotiin. Kaikki toimi normaalisti. Miksi? Ei mitään hajua. Miksi kone ei tukehtunut kun parin minuutin tauon jälkeen sen käynnistin uudestaan? Ei edelleenkään mitään hajua. Jotain varmaan haihtui jostain. Bensaa vai vettä? Vai haihtuiko edes? Illalla oli siis satanut todella rankasti ja pyörä oli varmasti hyvin huuhdeltu.
Kotiin päästyäni avasin kaljan. Huomenna olisi vapaapäivä.
Meneillään on jonkin asteinen syysmyrsky. Äskeisellä kotimatkalla kävivät mielessä uuden pyörän osto tai vaihtoehtoisesti auton osto.
Tällä kertaa päästin duunikaverit ensin portista ulos. Ja lämmitin pyörää pidempään. Silti sama ongelma toistui kuin viime yönä portilla.
Vedin portin kiinni takanani, pyörä oli jalalla tyhjäkäynnillä. Asetuin pyörän selkään, jalka ylös, ykkönen sisään ja lähdin liikkeelle. Tai oli tarkoitus lähteä liikkeelle. Kone teki ihan saman tepposen kuin eilen. Mutta minä olin valmistautunut. Kun tuntui, että kone sammuu, eikä pyörä liiku, puristin kytkintä uudelleen ja nostin kierroksia. Jes, kone ei sammunut. Mutta ei motoristi myöskään päässyt liikkeelle.
Aina kun nostin kytkintä, kone meinasi tukehtua. Alkoi jurppimaan. Tällaista ei ollut vielä koskaan tapahtunut. Huudatin konetta kovemmilla kierroksilla, mutta silti moottori tukehtui aina kun nostin kytkintä. Normaalisti liikkeelle pystyi lähtemään 3000-4000 kierroksilla, mutta nyt kone tukehtui jopa kuudessa tonnissa.Tiesin, että herättäisin kohta kiinteistön talkkarin, jonka kämppä sijaitsi teollisuushallin yhteydessä portin luona.
Tepsuttelin pyörää eteenpäin pyörän selästä lihasvoimin vaihde vapaalla. Lykin itseni etuparkkipaikalle.
Mitään dramaattista tässä ei tietenkään ollut. Kyse ei ollut elämän ja kuoleman asiasta, että pääsisinkö liikkeelle vai en. Lähinnä vitutti se, että jokin asia ei toiminut niin kuin piti ja minä en tiennyt mistä tämä toimimattomuus johtui. Lähetin avovaimolleni Marjolle tekstiviestin, että en pääse liikkelle. Hän varmasti jo nukkui. Kännykän kello oli 00.17.
Huudatin kiinteistön etuparkkipaikalla konetta ja koetin lähteä liikkeelle. Sama kaava toistui. Kone tukehtui aina kun nostin kytkintä. Lopulta sammutin virrat, laitoin pyörän jalalle ja nousin seisomaan. Hengähdin hetken. Alkoi satamaan.
Kutojantietä pitkin ajoi rekkoja myös keskellä yötä. Ilmeisesti Inexilläkään ei nukuttu. Joku muukin teki kolmivuorotyötä.
Ilman sen kummempaa lisädraamaa nousin parin minuutin päästä pyörän selkään ja ajoin kotiin. Kaikki toimi normaalisti. Miksi? Ei mitään hajua. Miksi kone ei tukehtunut kun parin minuutin tauon jälkeen sen käynnistin uudestaan? Ei edelleenkään mitään hajua. Jotain varmaan haihtui jostain. Bensaa vai vettä? Vai haihtuiko edes? Illalla oli siis satanut todella rankasti ja pyörä oli varmasti hyvin huuhdeltu.
Kotiin päästyäni avasin kaljan. Huomenna olisi vapaapäivä.
tiistai 13. syyskuuta 2011
Tihkusateinen syyspäivä
Matka: töihin Vapaala-Kilo-Vapaala
Pyörä käynnistyi ensimmäisellä yrittämällä ryyppy täysin auki. Olen todennut, että ryyppy on melkeinpä pakollinen käynnistysapu muilla kuin lämpiminä kesäpäivinä. Ai niin, pyörän malli täytyy mainita, eli se on Kawasaki ER-5 vuosimallia 1998. En tiedä muista pyöristä juuri mitään, tämä on ensimmäinen oikea moottoripyörä, jonka omistan. Toki olihan minulla Kärpänen, mutta kerron siitä vaikka joskus myöhemmin.
Kerran ryypystä aloitin kirjoittamaan, niin jatkanpa nyt vielä sen verran, että ajokortti minulla on ollut yli kymmenen vuotta ja en autoillessani muista koskaan käyttäneeni ryyppyä. Mikä tekee moottoripyörän moottorista sellaisen, että se kaipaa ryyppyä, eli siis rikastinta, jo +15 asteen keleillä? En tiedä. Ehkä joku insinööri kertoo minulle tämän vielä joskus.
Matka Kiloon kesti parikymmentä minuuttia neljän ruuhkassa. Ajelin Pitkäjärventien kautta pikkuteitä pitkin, koska Kehä 1 ja Turun motari ovat tuohon aikaan tukossa. Ehdin jo kertaalleen myöhästyä viime viikolla töistä kun erehdyin Turun motarille.
Puolen yön aikaan paluumatka kotiin alkoi pyörän sammumisella duunipaikan portille. En ollut ilmeisesti lämmitellyt moottoria tarpeeksi. Perkules. Nyt työkaverini luulevat, että en vain osaa ajaa kun autollinen heitä seurasi käynnistelyäni kun tukin portin heidän tieltään. Tai no, tavallaan en osaakaan ajaa. Kyllä moottoripyörän käynnistäminen kuuluu yleiseen ajotaitoon ja en siis osannut lämmittää konetta niin, että se ei sammuisi esimerkiksi duunipaikan portille.
Tästä päästään ensimmäiseen turvallisuusopetukseen. Jo ajo-opettajani, Pulsu, tiesi lämpimän koneen turvallisuusaspektin. Jos kone sammuu esimerkiksi keskelle risteystä, on vaaratilanne lähellä.
Pyörä käynnistyi ensimmäisellä yrittämällä ryyppy täysin auki. Olen todennut, että ryyppy on melkeinpä pakollinen käynnistysapu muilla kuin lämpiminä kesäpäivinä. Ai niin, pyörän malli täytyy mainita, eli se on Kawasaki ER-5 vuosimallia 1998. En tiedä muista pyöristä juuri mitään, tämä on ensimmäinen oikea moottoripyörä, jonka omistan. Toki olihan minulla Kärpänen, mutta kerron siitä vaikka joskus myöhemmin.
Kerran ryypystä aloitin kirjoittamaan, niin jatkanpa nyt vielä sen verran, että ajokortti minulla on ollut yli kymmenen vuotta ja en autoillessani muista koskaan käyttäneeni ryyppyä. Mikä tekee moottoripyörän moottorista sellaisen, että se kaipaa ryyppyä, eli siis rikastinta, jo +15 asteen keleillä? En tiedä. Ehkä joku insinööri kertoo minulle tämän vielä joskus.
Matka Kiloon kesti parikymmentä minuuttia neljän ruuhkassa. Ajelin Pitkäjärventien kautta pikkuteitä pitkin, koska Kehä 1 ja Turun motari ovat tuohon aikaan tukossa. Ehdin jo kertaalleen myöhästyä viime viikolla töistä kun erehdyin Turun motarille.
Puolen yön aikaan paluumatka kotiin alkoi pyörän sammumisella duunipaikan portille. En ollut ilmeisesti lämmitellyt moottoria tarpeeksi. Perkules. Nyt työkaverini luulevat, että en vain osaa ajaa kun autollinen heitä seurasi käynnistelyäni kun tukin portin heidän tieltään. Tai no, tavallaan en osaakaan ajaa. Kyllä moottoripyörän käynnistäminen kuuluu yleiseen ajotaitoon ja en siis osannut lämmittää konetta niin, että se ei sammuisi esimerkiksi duunipaikan portille.
Tästä päästään ensimmäiseen turvallisuusopetukseen. Jo ajo-opettajani, Pulsu, tiesi lämpimän koneen turvallisuusaspektin. Jos kone sammuu esimerkiksi keskelle risteystä, on vaaratilanne lähellä.
maanantai 12. syyskuuta 2011
Aloitan blogin
Tämän blogin aiheena on moottoripyöräily pääkaupunkiseudulla syksyllä 2011. Blogin nimen mukaisesti ajelen moottoripyörällä lähinnä työmatkaa. En omista autoa johon turvautua jos sää on huono ja ei huvittaisi lähteä liikkeelle moottoripyörällä.
Olen aloitteleva motoristi ja opin joka ajoreissulla jonkin uuden asian. Ajan mielestäni turvallisesti ja haluaisin säilyttää henkikultani mahdollisimman pitkään harrastuksestani riippumatta. Sain A-ajokortin vuosi sitten kesällä.
Kuluvaa syksyä ajatellen tarkoitukseni on moottoripyöräillä loka-marraskuun vaihteeseen saakka.
Tarkoitukseni on kirjoittaa ainakin siitä miten syksyn tulo vaikuttaa moottoripyöräilyyn. Tulee pimeää, monesti on märkää ja jo pelkkä moottoripyörän käynnistäminen kylmänä syysyönä saattaa olla haasteellista..
Olen aloitteleva motoristi ja opin joka ajoreissulla jonkin uuden asian. Ajan mielestäni turvallisesti ja haluaisin säilyttää henkikultani mahdollisimman pitkään harrastuksestani riippumatta. Sain A-ajokortin vuosi sitten kesällä.
Kuluvaa syksyä ajatellen tarkoitukseni on moottoripyöräillä loka-marraskuun vaihteeseen saakka.
Tarkoitukseni on kirjoittaa ainakin siitä miten syksyn tulo vaikuttaa moottoripyöräilyyn. Tulee pimeää, monesti on märkää ja jo pelkkä moottoripyörän käynnistäminen kylmänä syysyönä saattaa olla haasteellista..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)